Olli Hiidensalo pääsi mitalien tuntumaan ampumahiihdon MM-kisoissa

Olli Hiidensalo
Olli Hiidensalo onnistui keskiviikkona Lenzerheidessa täydellisesti ampumahiihdon MM-kisojen normaalimatkan kilpailussa. Hiidensalo selvitti 20 kilometrin kilpailun neljä ampumapaikkaa ilman ainuttakaan hutia ja sijoittui neljänneksi.

Olli Hiidensalo onnistui keskiviikkona Lenzerheidessa täydellisesti ampumahiihdon MM-kisojen normaalimatkan kilpailussa. Hiidensalo selvitti 20 kilometrin kilpailun neljä ampumapaikkaa ilman ainuttakaan hutia ja sijoittui neljänneksi.

Olli Hiidensalo jäi yli kaksi minuuttia kilpailun voittajasta, mutta vain runsaat 15 sekuntia kolmannesta sijasta.

–  Aivan täydellinen ampumahiihtosuoritus minulta, Hiidensalo totesi Ylen tv-haastattelussa.

Hiidensalo lähti rauhallisesti matkaan ja oli tuulisessa säässä tarkkana myös ensimmäisessä makuuammunnassa. Sijoitukset alkoivat kohentua kilpailun edetessä, mutta samalla paineet kasvoivat ampumapaikoilla.

–  Kolmannessa ammunnassa alkoi olla paineita, ja viimeisen pystypaikan viimeisillä laukauksilla tuntui pientä jännitystä. Sain silti hienosti kasattua itseni, Hiidensalo perkasi kilpailun vaiheita.

Veto kesti loppuun asti

Hiidensalo näytti neljännen ampumapaikan jälkeen kamppailevan viidennestä tai kuudennesta sijasta, mutta hän oli jakanut voimansa viisaasti. Hän paransi hiihtovauhtiaan kilpailun viime kilometreillä.

–  Rakensin kisan niin, että jaksoin hiihtää viimeisen kierroksen tasaista vauhtia, Hiidensalo vahvisti.

–  Oli mahtava päästä hiihtämään tällaisista sijoituksista. Tämä on iso juttu itselle, ihan uran paras.

Ranskan Eric Perrot voitti Sveitsin normaalimatkan maailmanmestaruuden lähes minuutin turvin. Italian Tommaso Giacomel otti MM-hopean ja Ranskan Quentin Fillon Maillet pronssimitalin.

Tero Seppälä oli neljällä sakolla kilpailussa 31:s, Arttu Heikkinen kolmella hudilla 33:s ja Jaakko Ranta kahden sakkominuutin rasittamana 54:s.

MM-kilpailut, normaalimatka tulokset:

Miehet, 20 km: 1) Eric Perrot Ranska 47.58,1 (1), 2) Tommaso Giacomel Italia –52,4 sekuntia jäljessä (1), 3) Quentin Fillon Maillet Ranska –1.59,5 (3), 4) Olli Hiidensalo –2.14,9 (0), 5) Niklas Hartweg Sveitsi –2.15,5 (2), 6) Jakov Fak Slovakia –2.18,8 (1), 7) Philipp Horn Saksa –2.56,0 (2), 8) Michal Krcmar Tshekki –3.02,9 (2), 9) Endre Stömsheim Norja –3.08,2 (1), 10) Tajei Bö Norja –3.18,6 (2),

…muut suomalaiset: 31) Tero Seppälä –5.32,9 (4), 33) Arttu Heikkinen –5.40,7 (3), 54) Jaakko Ranta –7.00,8 (2).

Lue myös Suvi Minkkisen eilisestä kisasta tästä. Ampumahiihdon MM-kisoista voit lukea lisää tästä.

Teksti: Pasi Rein/STT Urheilu

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026