Northug jättää maailmancupin kotikisat väliin

Northug281211Hemmersbach introSitkeät vatsavaivat pitävät Petter Northugin sivussa maailmancupin hiihtoladuilta tälläkin viikolla.


Northug281211HemmersbachMietteliäs hiihtäjä. Kuva: Hemmersbach/NordicFocusSitkeät vatsavaivat pitävät Petter Northugin sivussa maailmancupin hiihtoladuilta tällä viikolla. Norjalaisten sankari ei pääse hiihtämään kotiyleisön eteen keskiviikkona Drammenissa eikä lauantaina Holmenkollenin 50 kilometrillä.

Northugin maha alkoi oireilla puolitoista viikkoa sitten Italiassa vuoristoleirillä. Terveysongelmat pitivät hänet pois jo sunnuntain Vasaloppetista, jota Northug oli etukäteen pitänyt kevään pääkisanaan.

Suomen päävalmentaja Magnar Dalen valitsi Norjaan muun muassa Salpausselältä flunssan takia puuttuneet Krista Lähteenmäen ja Matti Heikkisen. Lähteenmäki hiihtää sprintin Drammenissa ja 30 kilometriä Oslossa, Heikkinen vain viisikymppisen Holmenkollenilla.

Lahdessa sunnuntaina 14:nneksi hiihtänyt Toni Ketelä saa näyttöpaikan Drammenin sprinttiin. Kisa on Ketelän ensimmäinen maailmancupissa ulkomailla.

Norjan jälkeen maailmancupissa ovat jäljellä enää Tukholman ja Falunin kisat ensi viikolla.

(STT–NTB)

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • Ampumahiihdon A-maajoukkue Suvi Minkkinen
    1

    Ampumahiihdon A-maajoukkue nimetty

    by Maastohiihto.com
    10.04.2025
  • 1

    Ampumahiihdon MM-kilpailujen ohjelma ja aikataulut

    by Maastohiihto.com
    23.01.2025
  • 1

    Suvi Minkkinen jatkoi varmaa tahtiaan – nousi jo neljänneksi maailmancupin pisteissä

    by STT / Janne Lehikoinen
    17.01.2025
  • pitkän kauden rasitus Minkkinen
    1

    Pitkän kauden rasitus uuvutti Suvi Minkkisen

    by Maastohiihto.com
    16.03.2025
  • Team Electrofit
    1

    Team Electrofit hakee maastohiihtäjiä ja ampumahiihtäjiä kaudelle 2025–2026

    by Maastohiihto.com
    12.04.2025

Lisää artikkeleita

  • Anikken Gjerde Alnæs oli Ski Classics -kauden vahvin nainen –taustalla hurja loukkaantuminen

    Norjan Anikken Gjerde Alnæsilla on takanaan kausi, jota hän ei varmasti tule koskaan unohtamaan. Nyt hän avautuu matkastaan kohti Ski Classicsin kokonaiskilpailuvoittoa kaudella, jonka piti ennakko-odotusten mukaan mennä häneltä kokonaan ohi.
    kirjoittaja Ingeborg Scheve / Käännös Venla Rantala
    14.04.2025
  • Sven-Åke Lundbäck oli Vasaloppet-sankari ja arvokisavoittaja

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    13.04.2025
  • Petter Northugin kilpailu rajun kritiikin kohteena – naisilta poistettiin palkintorahat

    kirjoittaja Ingeborg Scheve / Käännös Venla Rantala
    13.04.2025
  • Ruokasooda – hiihtäjän ihmeaine vai turhaa hypetystä?

    kirjoittaja Ingeborg Scheve / Käännös Venla Rantala
    13.04.2025
  • Ida Dahl avautuu rankasta vuodestaan: ”Ajattelin, että nyt minun on kuoltava”

    kirjoittaja Kjell-Erik Kristiansen / Käännös Venla Rantala
    12.04.2025