Neljän Vuoren Hiihto avaa massahiihtokauden

neljavuorihiihto introNeljän Vuoren Hiihto haastaa pitkillä nousuillaan.



neljavuorihiihto introNeljän Vuoren Hiihto haastaa pitkillä nousuillaan.



neljavuorihiihtoNeljän Vuoren Hiihto haastaa pitkillä nousuillaan. Kuva: Juha Tuikkanen

Talvi on saapunut myös Etelä-Suomeen ja massahiihtokauden avaus lähestyy kovaa vauhtia. Pelin avaa Neljän Vuoren Hiihto Jyväskylässä. 21. tammikuuta hiihdettävä tapahtuma on järjestyksessään neljäs. Aiemmin tapahtuma oli nimeltään Keski-Suomi Hiihto.

– Aikaisempi nimi aiheutti pientä hämmennystä ja sekaannusta piirijärjestöön ja päätimme vaihtaa tapahtuman nimeksi Neljän vuoren Hiihto. Mielestäni se kuvaa tapahtumaa paremmin, sillä hiihto käy neljän ison mäen päällä, kertoo järjestely toimikunnan puheenjohtaja Juha Tuikkanen.

Neljän Vuoren Hiihto hiihdetään kahtena 25 kilometrin lenkkinä ja se on profiililtaan muihin massahiihtoihin verrattuna melko vaativa.

– Viime vuonna saimme palautetta, että tapahtuma on helmi massahiihtojen joukossa. Erityisesti Etelä-Suomesta tulleet ovat pitäneet pitkistä nautinnollisista vuorohiihtonousuista, kertoo Tuikkanen.

Lunta Jyväskylän seudulla on tällä hetkellä vajaa 20 senttimetriä ja lisää on luvassa.

– Ilman muuta lunta on riittävästi tapahtuman järjestämiseen, mutta lisää toki saisi sataa, sanoo Tuikkanen.

Lumeton alkutalvi on näkynyt jonkin verran ennakkoilmoittautuneiden määrässä, mutta järjestäjät ovat luottavaisia, että osanottajamäärät kasvavat viime vuodesta.

– Tuntuu, että suomalaiset lähtevät vähän hitaasti liikkeelle ja monet uskaltautuvat mukaan vasta kun alla on huomattava määrä kilometrejä. Tuntuu, että muualla Euroopassa kynnys lähteä mukaan massahiihtoihin on matalampi, pohtii Tuikkanen.

Neljän Vuoren Hiihto kuuluu tälle kaudelle lanseerattuun massahiihtojen SM-sarjaan. Tuikkanen odottaa mielenkiinnolla, miten sarja lähtee kehittymään.

– Ensimmäinen vuosi on ehkä kokeilua, mutta uskon, että se saattaa tuoda mukanaan uutta innostusta ja kenties saamme tiedotusvälineitäkin kiinnostumaan pitkän matkan hiihdoista. Ainakin FIS Marathon Cupin tapahtumat vetävät väkeä. Ja ehkä SM-sarja voisi motivoida suomalaisia lähtemään enemmän myös ulkomaisiin maratonhiihtoihin.

Tuikkanen on itsekin kiertänyt useita Keski-Euroopan maratonhiihtoja ja oli mukana myös viime viikonloppuna Jizerska Padesatkassa. Onko ulkomaan tapahtumista tarttunut jotain ideoita mukaan, joita voisi hyödyntää myös Suomessa?

– Jizerskassa ongelmana oli latujen kunnostus ja tähän haluamme panostaa. Euroopan tapahtumien suuret massat mahdollistavat sen, että monia asioita kuten voidepalvelu ja huolto on helpompi järjestää. Tshekissä nähtiin hyvin, että isotkin massat saadaan liikkeelle, vaikka esimerkiksi latu-urat eivät ole Neljän Vuoren Hiihtoa kummoisemmat, vastaa Tuikkanen.

Neljän Vuoren Hiihdon ilmoittautuminen päättyy 19.1.

Viime vuoden tulokset:

Miehet
1. RistoMatti Hakola Kankaanpään Urheilijat 2.28.40,9
2. Pasi Vuori Perniön Urheilijat 2.29.05,8 +24,9
3. Mika Hartikainen Lahti 2.31.09,6 +2.28,7

Naiset
1. Carina Kirssi Anjalan Liitto 2.58.28,6
2. Piia Nieminen Tampere 3.05.22,5 +6.53,9
3. Anne Hyytiäinen Saarijärven Pullistus 3.07.24,8 +8.56,2

>>Tapahtumasivut

-Petri Ikävalko

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026