Näyttelijä Janne Hyytiäinen innostui ampumahiihdosta

Moni isä ja äiti on saanut ampumahiihtokärpäsen pureman oman lapsen harrastuksesta. Yksi heistä on Oscar-ehdokkaaksi nousseen Kuolleet lehdet -elokuvan Janne Hyytiäinen.

Näyttelijä Janne Hyytiäinen innostui lajista vanhemmalla iällä poikansa kautta. Ampumahiihto tarjoaa omakohtaista jännitystä yhä useammalle aikuisharrastajalle. Kuten maastohiihdossakin, ampumahiihdossa on ikämiessarjoja kisoissa ja myös veteraanien MM-kisat.

”Harva tietää, että lajia voi harrastaa kuntoilumielessä siinä missä mitä tahansa muutakin lajia. Harrastuksen suolana olevat kisat kokoavat harrastajia yhteen yli 80-vuotiaiden ikäluokkaan asti”, sanoo Suomen Ampumahiihtoliiton kenttäpäällikkö Lauri Elo. 

Elo sanoo, että lajin harrastajamäärissä on kasvupotentiaalia. Edellytyksenä on, että kokeilumahdollisuuksia ja aikuisten ampumahiihtokouluja järjestetään aktiivisesti.

”Tulijoita varmasti olisi, koska hiihto on taas suosiossa”, Elo sanoo.

Näyttelijän kipinä roihahti          

Yksi aikuisiällä ampumahiihtoon syttyneistä on kontiolahtelainen näyttelijä Janne Hyytiäinen. Oscar-ehdokkaaksi päätyneestä Kuolleet lehdet -elokuvasta ja muista Aki Kaurismäen teoksista tuttu Hyytiäinen kokeili lajia poikansa vanavedessä Kontiolahdella 2010-luvun alkuvuosina.  

”Valmentajat kehottivat meitä vanhempiakin kokeilemaan. Seurasta löytyivät niin ase, sukset kuin monotkin lainaan, jos niitä ei itsellä ollut”, Hyytiäinen sanoo.

Laji imaisi Hyytiäisen täysin. Nyt 55-vuotiaan miehen kalenterissa on jonkin sortin harjoitus liki päivittäin, parhaina päivinä kaksi. Vuorokausirytmi on kurinalainen. Kun työt loppuvat neljältä, vuorossa ovat nokkaunet, ruokailu ja treenit.

”Liioittelemaankaan ei kannata ryhtyä. Onneksi on valmentaja, joka katsoo perään ja pitää liikoja menohaluja kurissa”, Hyytiäinen sanoo ja viittaa Arto Mulariin, joka vetää aikuisharrastajien ryhmää Kontiolahden Urheilijoissa.   

MM-kisat maaliskuussa  

Näyttelijä Hyytiäisellä talven päätähtäin on veteraanien SM-kisoissa Oulussa sekä maaliskuun epävirallisissa veteraanien MM-kisoissa Kontiolahdella.

Vuosittain Kontiolahdella järjestettävät MM-kisat ovat tuoneet paikalle osallistujia eksoottisistakin maista, kuten Australiasta.

Kisaviikon ohjelmassa on kolme henkilökohtaista kilpailua: pikakilpailu, normaalimatka ja yhteislähtö.

”Niissä kisoissa yhdistyvät globaali ajattelu, yhteisöllisyys ja tekemisen riemu. Kaikki osallistujat ovat tosissaan, mutta jokaisella on omat taidot ja tyyli. Välitön tunnelma ja ilo ovat käsin kosketeltavissa. Ne ovat mielettömiä juttuja, kun näkee esimerkiksi yli 80-vuotiaita ladulla tekemässä omasta parastaan.”

Info: Aikuisena ampumahiihtoon? 

– Aktiivisia aikuisharrastajia on satoja. Tällä hetkellä säännöllisesti kilpailevia aikuisurheilijoita (+35v.) on yhteensä 160. Heistä naisia on neljäsosa. Harrastajia on kuitenkin enemmän, sillä kaikki eivät kierrä kilpailuissa oman seuran ulkopuolella.  

– Suurin osa aikuisharrastajista on harrastanut ampumahiihtoa myös nuorena. Osa aloittaa kuitenkin aikuisena ilman aiempaa lajitaustaa.

– Ampumahiihtoseuroissa on toimintaa myös aikuisille. Esimerkkeinä Puijon Hiihtoseura / Kuopio (yhteys: puheenjohtaja Maija Ruotsalainen 040 514 6739), Kontiolahden Urheilijat (yhteys: toiminnanjohtaja Jarno Lautamatti, 043-2180573)   

– Ampumahiihdon kansainväliset Masters-kilpailut 11.–17.3.2024 Kontiolahden ampumahiihtostadionilla.

Yhteyshenkilöt:

Jarno Lautamatti

Toiminnanjohtaja

+358 43 218 0573

jarno@kontiolahtibiathlon.com

Ampumahiihtoon liittyviä artikkeleja voit lukea lisää tästä.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

Lisää artikkeleita

  • Ski Classics Live Sessions tänään klo 16 – viikonlopun suosikkien haastattelut

    Tänään on jälleen Ski Classics Live Sessions-lähetyksen vuoro Youtubessa, ja voit katsoa striimiä klo 16 alkaen. Haastatteluissa ovat tulevan viikonlopun Ski Classics Pro Tour-osakilpailujen ennakkosuosikit.
    kirjoittaja Maastohiihto.com
    12.02.2025
  • Ampumahiihdon MM-kisat: sekaviesti tänään kello 15.30

    kirjoittaja Kjell-Erik Kristiansen / Käännös Venla Rantala
    12.02.2025
  • Tartu Maraton hiihdetään tänä viikonloppuna Pohjois-Virossa

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    12.02.2025
  • Nopeusharjoittelu tuo vauhtia massahiihtokisoihin

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    12.02.2025
  • Mitä kylmässä kelissä harjoittelu tekee keholle?

    kirjoittaja André Santos / Käännös Venla Rantala
    11.02.2025