Minkkinen kuudes MM-takaa-ajossa – makuun sakot veivät saumat kärkisijoilta

Suvi Minkkinen oli kuudes ampumahiihdon MM-kisojen naisten takaa-ajokisassa Sveitsin Lenzerheidessa.

Suvi Minkkinen oli kuudes ampumahiihdon MM-kisojen naisten takaa-ajokisassa Sveitsin Lenzerheidessa.

Minkkinen ampui kaksi sakkoa ja jäi kisan voittaneesta Saksan Franziska Preussista minuutin ja 41,1 sekuntia. Ruotsin Elvira Öberg oli kisan toinen ja Ranskan Justine Braisaz-Bouchet kolmas.

Minkkinen oli perjantaina pikakilpailussa hienosti kolmas ja pääsi näin hyvistä asetelmista takaa-ajoon. Sakko kummaltakin makuuammuntapaikalta oli lopulta liikaa mitalisijoja ajatellen. Minkkinen on naisampumahiihtäjistä ehdotonta kärkeä ammunnassa (paras osumaprosentti yli 300 laukausta tällä kaudella ampuneista) ja MM-Lenzerheidessa hän oli ampunut puhtaasti sekä kisat avanneen sekaviestin että pikakisan. Tänään kuitenkin kisojen 21. laukaus eli ensimmäisen makuupaikan ensimmäinen kuti meni ohi.

–  En varmaan ole pettynyt, mutta totta kai tiesin, että tänään on mahdollisuudet vaikka mihin starttipaikan myötä, Minkkinen totesi Ylen haastattelussa.

–  Tavallaan yritin vain, että saan pidettyä suorituksen kasassa. Totta kai lähdin vielä yrittämään, että saisin nostettua sijoitusta. Onneksi pystyillä pystyin taistelemaan itseni takaisin peliin mukaan.

Hiihtoajassa Minkkinen oli kisan 41:s. Hän myönsi Ylelle, että pikakisa painoi vielä jaloissa.

–  Joissakin kohdissa tuntui, että suksi tuli tosi hyvin. Joissakin kohdissa tuntui, että en meinaa millään pystyä seuraamaan sitä, joka milläkin kierroksella edellä meni.

Tulokset

Tänään kilpaillaan vielä miesten takaa-ajokisa alkaen kello 16.05 Suomen aikaa. Suomalaisista mukana ovat Tero Seppälä (kisaan 22. sijalta), Olli Hiidensalo (31.) ja Arttu Heikkinen (46.). Minkkisen kisat jatkuvat tiistaina normaalimatkan kisalla.

Lue myös: Ampumahiihdon MM-kisat: miesten takaa-ajo tänään kello 16.05

Lisää hiihtoaiheisia artikkeleita löydät osoitteesta Proxcskiing.com.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026