Mikko Koutaniemi Lapponia-hiihdon avauksen nopein

MikkoKoutaniemi270312 introMikko Koutaniemi voitti Lapponia-hiihdon avauksena olleen Keimiön Kiekerön, jolle matkaa kertyi 60 kilometriä.

 

MikkoKoutaniemi270312Mikko Koutaniemi vauhdissa Keuruun SM-hiihdoissa tammikuussa. Kuva: Hevoskuuri.fiMikko Koutaniemi voitti Lapponia-hiihdon avauksena olleen Keimiön Kiekerön, jolle matkaa kertyi 60 kilometriä.

Sunnuntaina uransa ensimmäisen henkilökohtaisen SM-mitalinsa (pronssia) Imatran 50 kilometrillä napannut Mikko Koutaniemi, ei jäänyt liian pitkään murehtimaan lopun epäonneaan tuossa kilpailussa, vaan suuntasi pohjoiseen osallistumaan Lapponia-hiihtoon.

Maanantaina oli heti ohjelmassa 60 kilometriä vapaalla Olokselta Keimiöjärvelle ja takaisin Olokselle. Koutaniemi käytti tuohon matkaan aikaa 3.02.54 ja voitti toiseksi tulleen Esa Mursun 1.18 minuutilla. Kolmanneksi hiihti Kari Varis ennen kokenutta Jukka Hartosta. Naisten ykkönen oli Sini Alusniemi ennen Heli Heiskasta ja Terttu Lappia.

Lapponia-hiihto jatkuu keskiviikkona Himmelriikin Hiihdolla, jolle tulee pituutta 50 kilometriä. Siinä hiihdetään Vuontisjärveltä Pallaksen kautta Olokselle.

Lapponia-hiihto, Keimiön Kiekerö 60 km

MIEHET
1. Mikko KOUTANIEMI Start-Team 0 3.02.54
2. Esa MURSU Kolström-S 0 3.04.12 +1.18
3. Kari VARIS Kolström-S 0 3.05.28 +2.34
4. Jukka HARTONEN KalleSport 0 3.06.17 +3.23
5. Morten PRIKS Muonio Ski 0 3.06.44 +3.50
6. Petri KUUSINEN Huolettoma 0 3.09.35 +6.41
7. Tero UUSITALO Vantaan/Ou 0 3.10.18 +7.24
8. Veli-Mastti NISKANEN team suksi 0 3.11.06 +8.12
9. Jukka-Pekka OJALA Max Tiimi 0 3.12.30 +9.36
10. Hannu KIRSTINÄ Oulun hiih 0 3.12.36 +9.42

NAISET
1. Sini ALUSNIEMI Squeezy-Te 0 3.23.10
2. Heli HEISKANEN Kolström-S 0 3.27.32 +4.22
3. Terttu LAPPI START GITA 0 3.46.07 +22.57
4. Kaija PYÖRIÄINEN Karjalan P 0 3.48.17 +25.07
5. Sari ORVOLA Grooppi Yl 0 3.48.53 +25.43
6. Jonna HALTTUNEN Kangasniem 0 3.49.14 +26.04
7. Nina MÄKI Jämsänkosk 0 3.50.17 +27.07
8. Diana GEIGER GERMANY 0 4.00.32 +37.22
9. Virpi SUURONEN 0 4.01.44 +38.34
10. MUTTER Evelyn ZENKLUSEN 0 4.02.05 +38.55

>> Tulokset

>> Lapponia-hiihdon kisasivut

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

Lisää artikkeleita

  • Finlandia hiihdetään, Vuokatti-hiihtoon ei muutoksia ja muita massahiihtouutisia

    Tämä talvi on ollut haastava hiihtokisojen järjestäjille, etenkin massahiihdoille. Leuto sää on syönyt lumipatjan ohueksi myös niillä seuduilla, joissa lunta on talven aikana satanutkin. Muutama massahiihto on jo peruttu, mutta toivoa on vielä helmikuun kisoille.
    kirjoittaja Teemu Virtanen
    03.02.2025
  • Kerttu Niskanen oli tänään kolmas Cognessa

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    02.02.2025
  • Lauri Lepistö voittoon Toblach Cortinan vapaan hiihtotavan kilpailussa

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    02.02.2025
  • Iivo Niskanen hätyytteli palkintosijoja Cognessa

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    02.02.2025
  • Peesaamisen voima maastohiihdossa: tiedettä ja taktiikkaa

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    01.02.2025