Matti Heikkinen etenee aikataulussa kohti Sotsia
Matti Heikkinen etenee suunnitelmiensa mukaan kohti olympialaisia. Heikkinen on syystäkin levollisen ja luottavaisen oloinen, sillä takana on onnistunut kesä. Huippu-urheilija osaa tehdä myös elimistöään kuunnellen muutoksia tarvittaessa nopeastikin, joten Pontresinan leiri päättyi Heikkisen osalta muutama päivä etuajassa.
Matti Heikkinen etenee suunnitelmiensa mukaan kohti olympialaisia. Heikkinen on syystäkin levollisen ja luottavaisen oloinen, sillä takana on onnistunut kesä. Huippu-urheilija osaa tehdä myös elimistöään kuunnellen muutoksia tarvittaessa nopeastikin, joten Pontresinan leiri päättyi Heikkisen osalta muutama päivä etuajassa.
– Alkuleiri meni ihan ookoo, sitten tuli väsymystä enemmän eikä se alkanut taittua. Kaksi viikkoa leiriä meni hyvin. Korkealla kun ollaan, ei pidä ottaa turhia riskejä eikä ajaa itseään monttuun, Heikkinen kertoi Hevoskuurille päätöksestään.
Kokeneena urheilija hän osaa kuunnella elimistöään ja muuttaa suunnitelmaa tarvittaessa nopeastikin, jos olotila sitä vaatii.
– Lähtökohta on, että tällaiset päätökset pitää tehdä nopeasti. Tulee yksittäisiä huonoja päiviä, mutta jos tulee kolme–neljä huonoa päivää, on parempi lähteä alas, levätä ja jatkaa sitten harjoittelua, Heikkinen sanoo.
Pontresina oli Heikkiselle kauden ensimmäinen maajoukkueleiri. Kun muu maajoukkue oli kesäkuun alussa Ramsaussa, oli Heikkinen omalla leirillään Ylläksellä. Vuokatin-leirin aikaan Heikkinen oli puolestaan jo matkustanut Ranskaan Villard de Lansiin omalle kuukauden leirilleen. Viime vuonna hän oli Ranskassa kaksi kuukautta ja treenasi paljon ampumahiihtäjäveljesten Martin ja Simon Fourcaden kanssa, jotka tällä kertaa olivat tuon ajan toisaalla.
– Tällä kertaa treenasin koko ajan yksin. Leiri oli laadukasta harjoittelua. Kuukausi Ranskassa oli tällä kertaa oikein hyvä. Siinä oli kuitenkin Ylläksen leiri ja sitten tämä leiri, ei ole leirityksestä kiinni. Kaikkia asioita olen saanut tehtyä kuten suunniteltu, Heikkinen vakuuttaa.
Tiivistetysti Heikkinen sanoo harjoitelleensa kesällä hyvin ja paljon. Kesäkunnon arvioiminen vuoden takaiseen on hankalaa, mutta tämän hetkiseen tilanteeseensa maailmanmestari on tyytyväinen.
– Kaikki on hyvin. Stabiili tila.
Hänelle itselleen Ranskan leirin jälkeisenä kesäkunnon kontrollina toimi Norjan Sandnesissa elokuun alussa käyty rullahiihtokilpailu ylämäkeen (5:s). Kilpailu antoikin hiihtäjälle toivottua viestiä tilanteesta. Minkälaisissa asioissa olet kehittynyt tänä kesänä?
– Pitää aika tarkastella kokonaisuutta. Yleisestä suorituskyvystä on kyse. Mäkiä on paljon noustu tänä kesänä, että pystyisi jatkossa raskaissa olosuhteissa suoriutumaan entistä paremmin.
Alkukauden kilpailuohjelma on Heikkiselle mieluinen. Rukan minitourin jälkeen maailmancup-kalenterissa olevat 15 kilometriä perinteisellä Lillehammerissa ja 30 kilometriä vapaalla Davosissa ilahduttavat jyväskyläläistä.
– Siellä on hyviä kisoja.
Tour de Skin osalta Heikkisen ohjelma on vastaava kuten viime kaudella. Oberhofin avausosakilpailut toimivat hyvänä tsekkauspisteenä kohti MM-kisoja, joten ohjelma on sama ennen Sotsiakin. Olympialaisissa Heikkiseen kohdistuvat Suomen mieshiihtäjistä suurimmat menestysodotukset, mutta Heikkinen keskittyy vaan tekemään oman työnsä hyvin. Sotsin ajatuksista kysyttäessä Heikkinen naurahtaa:
– Eipä siinä mitään, kauden päätavoite.
-Heidi Lehikoinen





