Lähteenmäki aikoo tehdä viisaita valintoja

Krista Lähteenmäki sai maastohiihdon Tour de Ski -kiertueelta varmuuden siitä, että arvokisoihin tähtäävä harjoittelu on onnistunut, ja kunto alkaa nousta kohisten. Maanantaina kotiin palattuaan, ja ennen MM-kisoja, Lähteenmäen on vain osattava toimia viisaasti, jottei hän sairastu tai kuluta kehoaan liian kovalla teholla.

Huippu-urheilijan vire on tunnetusti pienestä kiinni. Vielä uudenvuodenpäivänä Lähteenmäen tunnelmat olivat alamaissa. Joulukuiselta Livignon-leiriltä hankittu vatsapöpö ei meinannut millään talttua, vatsa turposi, eikä suksi kulkenut odotetusti.

Vajaa viikko myöhemmin 22-vuotias Lähteenmäki hymyili Alpe Cermisin laskettelurinteessä iloisesti ja arveli viime vuoden tapaan ostavansa nelossijan tuomilla palkintorahoilla sisäfilepihvin.

Lähteenmäki sai kiertueen loppusijoituksestaan 17500 Sveitsin frangia, ja kiertueesta yhteensä 20500 frangia, noin 17000 euroa.

Pakko vetää hetki henkeä

Edellisen kerran Tour de Ski hiihdettiin arvokisavuonna kaksi talvea sitten. Silloin Lähteenmäki yllätti ensimmäisellä Tourillaan hiihtämällä kahdeksanneksi ja jatkoi siitä onnistuneisiin MM-kisoihin Osloon.

Lähteenmäki hiihti toissa vuonna Holmenkollenilla 10 kilometrin perinteisen kisassa viidenneksi ja juhli kahta joukkuemitalia: viestin pronssia ja parisprintin hopeaa.

–Kun vain tekee oikeita asioita, vauhti kiihtyi, Lähteenmäki sanoi.

Oikeiden asioiden avain on se, että hän aikoo pitää kunnollisen huilitauon kilpailemisesta Tourin jälkeen, eikä kilpaile ensi viikonloppuna sen paremmin maailman- kuin Suomen cupissa.

–La Clusaz on seuraava maailmancup. SM-kisoissa on arvoitus, mitä hiihdän. Todennäköisesti en hiihdä Jämillä kaikkia matkoja, vaikka mieli tekisi. Nyt pitää ajatella järkevästi, Lähteenmäki valotti tammikuun ohjelmaansa.

La Clusaz on kalenterissa kahden viikon päästä ja SM-kisat tammikuun lopussa.

Taktisesti kypsä pää

Sunnuntaina varmistunut Tour de Skin nelossija oli Lähteenmäelle toinen peräkkäinen. Viime vuoden tapaan hän taisteli sijasta norjalaishiihtäjän kanssa, ja kepitti nyt Marthe Kristoffersenin sijasta Astrid Jacobsenin.

Lähteenmäki hiihti taktisesti viisaasti, hellitti vauhtiaan silloin kun se oli järkevää, ja kiristi taas tahtia, kun kuuli kovan kipuajan Heidi Wengin lähestyvän väliajoissa.

Lähteenmäki olisi mahdollisesti haastanut Kristin Störmer Steiran kolmossijasta, jos olisi pystynyt parempaan kiertueen alussa. Se ei Lähteenmäkeä sunnuntaina harmittanut.

–Lopussa tein kovempia suorituksia kuin viime vuonna, hän arvioi.

Kiertueen nelossijan lisäksi tuliaisina oli kaksi palkintosijaa. Toblachissa hän oli lyhyellä perinteisen matkalla toinen ja Val di Fiemmessä perinteisen yhteislähdössä kolmas. Palkintosijojen määrä ponnahti ylös kerralla, sillä ennen tämän vuoden kiertuetta Lähteenmäen meriittilistalla oli vasta yksi kakkossija Tourin etapeilta.

Kyllönen nosti tasoaan harppauksella

Kylloenen060113 felgAnne Kyllönen Alpe Cermisin maalisuoralla. Kuva: Felgenhauer/NordicFocusVaikka Krista Lähteenmäki oli suomalaisten ykköstähti Tour de Ski -kiertueella, Anne Kyllönen otti joukosta isoimman loikan kohti maailman kärkeä. Ensimmäisellä kokonaisella kiertueellaan vuosi sitten Kyllönen oli 21:s, mutta sunnuntaina maaliviiva ylittyi Alpe Cermisin rinteessä yhdeksäntenä.

Kyllönen oli pyyhkinyt lauantain huonon kisan mielestään, ja tunnelmat olivat katossa.

–Toivottavasti voin nostaa tasoa joka vuosi, maailmancupissa neljäntenä oleva 25-vuotias Kyllönen sanoi.

Loppunousuun hän ei palaa vuoteen, mutta Val di Fiemme tulee tutuksi taas vajaan kahden kuukauden kuluttua MM-kisoissa. Sitä ennen Kyllösen on hillittävä kilpailuviettiään, koska tahti on ollut kova. Ennen joulua Kyllönen reissasi pari viikkoa kisoissa Kanadassa, ja tuli kiertueelle lyhyen joululoman jälkeen.

–Liberecin maailmancupiin (ensi viikonloppuna) tekisi mieli, mutta pitää nyt ajatella. Johonkin väliin täytyy saada myös treenijakso, Kyllönen sanoi.

Liberecissä hiihdetään suomalaissprintterien tärkeä MM-karsinta, mutta Kyllösen kannalta sitäkin tärkeämpää on lepo.

Niskanen ja Ahervo huokaisivat

Kerttu Niskanen on hiihtänyt Tour de Skin loppuun kahdesti, viime vuonna sijalla 16 ja nyt sijalla 17.

–Toivottavasti joskus onnistuisi vielä paremmin. Kovasti olen tehnyt töitä, väsynyt Niskanen sanoi.

Laura Ahervokin oli tyytyväinen, että hiihti kiertueen loppuun asti, vaikka välillä oli vaikeaa. Seuraavaa kisaa hän ei vielä mieti.

–Nyt Lauran täytyy levätä ja tehdä hiljaista lenkkiä, että saadaan tyttö kuntoon, 30. sijalle päätynyt Ahervo sanoi.

Roponen tasoissa Kowalczykin kanssa

Mitä yhteistä on Justyna Kowalczykillä ja Riitta-Liisa Roposella?

Hiihtäjä Roponen naureskeli miettineensä kysymystä tämänvuotisella Tour de Ski -kiertueella. Alpe Cermisin laskettelurinteen maalissa puntarointiin löytyi vastauskin.

Kowalczyk, Roponen ja ukrainalainen Valentina Shevtshenko ovat ainoat hiihtäjät, jotka ovat urakoineet alusta loppuun kaikki seitsemän Tour de Skitä.

–Onhan sekin saavutus saavutusten joukossa, Roponen naurahti.

Aino-Kaisa Saarinen olisi kasvattanut trion kvartetiksi, mutta jätti loppunousun hiihtämättä ja kisaa ensi viikonloppuna Liberecissä maailmancupin sprintissä.

Roponen saavutti tänä vuonna toiseksi parhaan kokonaistuloksensa kiertueelta oltuaan kahdeksas. Kolme vuotta sitten hän oli kuudes.

Viimeisellä etapilla hän oli neljänneksi nopein, joten kiertue päättyi hyvissä tunnelmissa. Roposelle, 33, kiertue on toiminut useimmiten hyvänä ponnahduslautana loppukauden kisoihin.

–Tour de Ski on hirvittävän palkitseva, vaikka se on henkisesti ja fyysisesti vuoristorataa, lopussa Anne Kyllösen ohittanut Roponen kertasi.

STT–KAIJA YLINIEMI

(STT)

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

Lisää artikkeleita

  • Ski Classics Live Sessions tänään klo 16 – viikonlopun suosikkien haastattelut

    Tänään on jälleen Ski Classics Live Sessions-lähetyksen vuoro Youtubessa, ja voit katsoa striimiä klo 16 alkaen. Haastatteluissa ovat tulevan viikonlopun Ski Classics Pro Tour-osakilpailujen ennakkosuosikit.
    kirjoittaja Maastohiihto.com
    12.02.2025
  • Ampumahiihdon MM-kisat: sekaviesti tänään kello 15.30

    kirjoittaja Kjell-Erik Kristiansen / Käännös Venla Rantala
    12.02.2025
  • Tartu Maraton hiihdetään tänä viikonloppuna Pohjois-Virossa

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    12.02.2025
  • Nopeusharjoittelu tuo vauhtia massahiihtokisoihin

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    12.02.2025
  • Mitä kylmässä kelissä harjoittelu tekee keholle?

    kirjoittaja André Santos / Käännös Venla Rantala
    11.02.2025