Kuume pitää Lähteenmäen pois ladulta

Maastohiihdon maailmancupissa seitsemäntenä oleva Krista Lähteenmäki ei pysty kartuttamaan pistetiliään sunnuntainakaan. Kuume pitää ikaalislaisen sivussa myös Lahden sprintistä.

– Mittasin kuumeen miesten yhdistelmäkisan aikana ja mittari näytti 37,1. Terveys on minulle kaikki kaikessa, joten yhdessä valmentajien kanssa teimme päätöksen, että en hiihdä huomennakaan (sunnuntaina), Lähteenmäki kertoi.
Hän oli suunnattoman harmissaan, ettei pääse kotiyleisön eteen. Hän ei voi kuitenkaan riskeerata loppukautta, joka jatkuu jo ensi keskiviikkona Norjan Drammenissa.

– Pyrin parantamaan itseni, jotta voin loppukaudesta vielä startata kisoihin, Lähteenmäki sanoi.
Lähteenmäen lisäksi suomalaisten kärkinimistä Lahdesta puuttuvat flunssainen Matti Heikkinen ja mykoplasmaa poteva Ville Nousiainen. Selkävaivan takia lauantaina keskeyttänyt Sami Jauhojärvi uskoo olevansa hiihtokunnossa sunnuntaina.

(STT)

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026