Kristin Steira päätti jatkaa hiihtouraansa

steira130411_introNRK uutisoi tänään, että Kristin Steira jatkaa uraansa ainakin vuoden 2013 MM-kisoihin asti.


steira130411_introNRK uutisoi tänään, että Kristin Steira jatkaa uraansa ainakin vuoden 2013 MM-kisoihin asti.


steira130411Kristin Steira. Kuva:Hevoskuuri.fiNRK uutisoi tänään, että Kristin Steira jatkaa uraansa ainakin vuoden 2013 MM-kisoihin asti. Viime kausi oli Steiralla vaikea, sillä vaikea jalkavamma, kantapäässä oleva rasitusmurtuma haittasi sekä harjoitus- että kilpailukautta. Vammasta toipuminen kesti pitkään, eikä hän tämän vuoksi hiihtänyt perinteisen kilpailuja ennen joulukuuta.

Steira kuitenkin kuntoutui ja oli mukana MM-kultaa ottaneessa Norjan viestijoukkueessa. Steiran päätöstä tukivat muun muassa Marit Björgen ja Therese Johaug. Steira myöntää, että ilmapiiri joukkueessa oli yksi syy siihen, miksi hän päätti jatkaa uraansa. Lisäksi hiihto on Steirasta hienoin asia, mitä maailmassa voi tehdä, eikä hän ainakaan tällä hetkellä keksi mitään hienompaa ammattia itselleen.

Jalka on vaivannut Steiraa edelleen jonkin verran, mutta hän uskoo, että muutaman viikon kevyt jakso keväällä takaa sen, että hän pääsee jatkamaan harjoittelua ilman ongelmia. Steira aikoo joka tapauksessa käyttää paljon korvaavaa harjoittelua myös ensi kesänä. Lisäksi hän kertoo, että 2013 MM-kisojen jälkeen olisi aika luonnollista jatkaa myös seuraavan vuoden olympialaisiin, sillä henkilökohtainen olympiamitali kiinnostaisi Steiraa edelleen kovasti.

Lähde: NRK

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026