Suvi Minkkinen ylsi 18. sijalle Hochfilzenin pikakisassa.
Tapahtumat & Tulokset
CHECK COMPETITIONS
Krista Lähteenmäki uskoo koko naisten maajoukkueen ottaneen jälleen askelen eteenpäin
Krista Lähteenmäki kertoo nauraen ”sitkuttaneensa” maajoukkueen tehoharjoituksissa ryhmän perässä, mutta takana on harjoituksellisesti uran paras kesä ja lähes nappiin mennyt syksy. Lähteenmäki kertoi mediapäivässään Kuortaneella muun muassa sen, mitä hän on kovan naismaajoukkueen muilta hiihtäjiltä saanut ja miten hän joukkueen sisäisen kilpailutilanteen kokee.
Krista Lähteenmäki ja ensimmäinen TEHO Sport-junnu palkittu Aino Pitkänen. Kuva: Heidi Lehikoinen
Suomen naisten maajoukkueen taso on hurja, sillä porukasta löytyy useampikin maailmancupissa kymmenen joukkoon onnistuessaan pystyvä urheilija. Siksi Lähteenmäkikään ei halua jakaa olympiapaikkoja ennakkoon, vaan muistuttaa olympiatavoitteista puhuttaessa, että ensin on päästävä kisoihin. Joukkueen sisäisessä kilpailutilanteessa hän näkee paljon hyvää.
– Se näkyy ainoastaan harjoituksissa, ei missään muussa tekemissä. On tärkeää, että se näkyy harjoituksissa. Meillä on kovempia harjoituksia, kovempi porukka. Vähän vastaava kuin norjalaisilla, että kun heillä on todella kova porukka, kaikki ovat pystyneet kehittymään. Viime vuonna näytimme, että olemme ottaneet askeleen eteenpäin myös joukkueena. Uskon, että olemme taas ottaneet askeleen eteenpäin, kun olemme pystyneet yhdessä tekemään kovia harjoituksia, Lähteenmäki sanoo.
▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒ ▒▒ ▒▒▒▒▒, ▒▒▒▒ä ▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒ö▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒ä ▒▒▒▒▒▒▒▒▒. ▒▒▒▒▒ ▒ä▒▒▒▒▒▒ä▒▒▒ää▒ ▒▒ ▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒, ▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒, ▒▒▒ä ▒▒▒▒▒ ▒▒ ▒ää▒▒ä▒ä ▒▒▒▒▒▒▒▒. ▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒ä▒▒▒▒▒ä ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒ä▒ ▒ä▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒ää.
– ▒▒ ▒ä▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒, ▒▒ ▒▒▒▒ää▒ ▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒ä. ▒▒ ▒ä▒▒▒ää, ▒▒▒ä ▒▒ ▒ä▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒. ▒▒▒▒▒ä ▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒, ▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒. ▒ä▒ä▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒, ▒▒▒ä ▒▒▒ ▒▒▒▒▒&aum
Vuosijäsenyys
- Pääsy artikkeleihin
- Tuotetestit
- Treenivideot
- SC Play - livelähetykset ja videokirjasto
- SC MyPages - kaikki Ski Classics-tuloskesi yhdessä paikassa
Kuukausijäsenyys
- Pääsy artikkeleihin
- Tuotetestit
- Treenivideot
- SC Play - livelähetykset ja videokirjasto
- SC MyPages - kaikki Ski Classics-tuloskesi yhdessä paikassa