Keli voi heittää Iivo Niskasen kohti tuntematonta

Falunin 50 kilometriä saatetaan hiihtää pitopohjasuksilla.

Falunin 50 kilometriä saatetaan hiihtää pitopohjasuksilla.

Iivo Niskasen kestävyysominaisuuksia ei tarvitse epäillä, vaikka nuorukainen hiihtää sunnuntaina vasta uransa viidennen 50 kilometrin kilpailun. Niskanen osoitti jo viime keväänä Holmenkollenin maailmancup-startin nelossijallaan, että on valmis taistelemaan kärkipaikoista myös hiihdon kuninkuusmatkaksi väitetyssä pitkässä kisassa.

Falunissa Niskanen, 23, voi silti joutua urallaan täysin uudenlaiseen tilanteeseen.

– En ole ikinä hiihtänyt kilpaa pitopohjasuksilla. Siinä on semmoinen mielenkiintoinen yksityiskohta, Niskanen hymähti lauantaina Falunissa.

Voitelemattomia pitopohjasuksia kaivataan nollan tuntumassa olevassa kelissä uudella lumella. Sellainen on Taalainmaalle luvassa.

Muutenkin hyvän voitelun löytäminen suksien pohjiin on Falunissa mutkikasta.

– Kisarata on tehty niin monesta lumesta. Käydään luonnonlumella, käydään säilölumella ja latua on suolattu, jolloin lumi muuttuu rakeiseksi, Niskanen kertoi.

Perinteisellä hiihtotavalla kisattavalla 50 kilometrillä saa vaihtaa sukset kesken kisan kahdesti, joten kilpailukykyisiä pitopohjasuksia tarvittaisiin vähintään kahdet tai mielellään kolmet.

Niskanen kokee, että on nuoresta iästään johtuen konkareita heikommassa asemassa. Hän ei ole ehtinyt kerätä kisakokemusta pitopohjasuksista, eikä kalustoa ole vielä yhtä paljon kuin kauemmin hiihtosirkuksessa mukana olleilla hiihtäjillä.

Kukaan ei tee ”olssoneita”

Mahdollinen lumisade tekee yhteislähtönä kisattavasta 50 kilometristä omanlaisensa. Lumipyryssä olisi taktisesti hölmöä lähteä yrittämään ”olssoneita” eli irtiottoa alkumatkalla. Val di Fiemmen MM-laduilla kaksi vuotta sitten Ruotsin Johan Olsson karkasi muilta jo 12 kilometrin jälkeen ja hiihti mestariksi.

Olsson lopettaa uransa tänä keväänä. Hän on ollut Falunissa hirmuiskussa voitettuaan 15 kilometriä ja hiihdettyään viestissä mahtiosuuden. Sunnuntaina hänkin joutunee tyytymään loppumatkan kiritaisteluun.
Niskanenkin on varautunut siihen, että mieshiihtäjien ryhmä pysyy tiiviinä loppukilometreille.

– Kisa ratkaistaan silloin sprinttimäen nousuihin. Olen sitäkin vaihtoehtoa harjoitellut, ja siihen pitäisi löytyä nopeat jalat, Niskanen ennakoi.

STT–KAIJA YLINIEMI

(STT)

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026