Jörgen Aukland Marcialongan voittoon

Aukland290112Hem introAuklandin veljekset ottivat kaksoivoiton Marcialongassa. Stanislav Rezac hiihti kolmanneksi.


Aukland290112Hem introAuklandin veljekset ottivat kaksoivoiton Marcialongassa. Stanislav Rezac hiihti kolmanneksi.


Aukland290112HemJörgen Aukland tuulettaa voittoa. Kuva: Hemmersbach/NordicFocusAuklandin veljekset ottivat kaksoivoiton Marcialongassa. Stanislav Rezac hiihti kolmanneksi. Jörgen Aukland ratkaisi pelin loppunousussa ja karkasi muilta. Velipoika Anders saavutti Jörgeniä lopussa, mutta ei aivan saanut kiinni ja näin 1,7 sekuntia erotti veljekset maalissa Jörgenin hyväksi.

Petter Northug oli mukana voittotaistossa vielä neljä kilometriä ennen maalia, mutta joutui taipumaan viimeisessä rajussa nousussa. Northug jäi 1.18 Jörgen Auklandille ja oli kilpailun kymmenes maratonhiihdon ensikokeilussaan.

Jörgen Auklandille voitto ei tullut helpolla, sillä hän oli alun 20 km:n nousuvoittoisella osuudella jo yli minuutin kärkeä perässä. Helpolla 45 kilometrin osuudella Aukland puristi kuitenkin itsensä väkisin takaisin kärkiporukkaan mukaan ja loppunousussa kukaan ei mahtanut hänelle mitään.

– Minun täytyi jahdata edellä menevää kärkijoukkoa ja revin koko matkan. Tiesin, että olisin vahva loppunousussa ja puristin vain hampaita yhteen, kertoi onnellinen mutta uupunut voittaja Jörgen Aukland tv-haastattelussa.

Suomalaisista paras oli Mats Jakobsson 45. sijallaan. Team Hevoskuurin Pasi Vuori oli 56. ja Thomas Ramstedt 74.

Pasi Vuori oli tyytyväinen hiihtoonsa, mutta jossiteltavaakin jäi.

– Suksi pelasi hienosti. Olin hyvässä porukassa, jossa kaksi oli liikkeellä pelkällä tasatyönnöllä ja itselläni oli pitovoitelu. Pysyin alamäessä peesissä, mutta 30 kilometrin kohdalla suksi tökkäsi johonkin ja kaaduin. Jahtasin pitkään porukkaa, mutta en saanut kiinni ja sain hiihdellä lopun 40 kilometriä aika lailla yksin. Tämä ei vaikuttanut niinkään sijoitukseen, mutta loppuajasta olisi ollut saatavissa joitakin minuutteja pois, kertoi Vuori kilpailun jälkeen.

Vuori kertoi myös päivään parhaan suomalaisen Mats Jakobssonin olleen tyytyväinen hiihtoonsa.

Tulokset, miehet 70 km P
1)         Jörgen Aukland            NOR            2.55.37,3
2)         Anders Aukland            NOR            2.55.39,0
3)         Stanislav Rezac             CZE             2.55.44,2
4)         Jerry Ahrlin                   SWE            2.56.01,3
5)         Jimmie Johnsson          SWE            2.56.35,8
6)         Jörgen Brink                 SWE            2.56.41,4
7)         Nicola Morandini            ITA             2.56.47,9
8)         Audun Laugaland          NOR            2.56.49,5
9)         Kjetil H. Dammen          NOR           2.56.53,8
10)       Petter Northug jr           NOR           2.56.56,1

>> Kaikki tulokset

 

 

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026