Jauhojärvi voittoon perinteisellä

jauhojarvi131111 introSami Jauhojärvi hiihti voittoon Oloksen tykkikisojen perinteisen kympin kilpailussa.



jauhojarvi131111Sami Jauhojärvi voittoon miesten kympin perinteisen kilpailussa. Kuva: Hevoskuuri.fiSami Jauhojärvi hiihti voittoon Oloksen tykkikisojen perinteisen kympin kilpailussa. Jauhojärvi voitti toiseksi sijoittunut Alexey Poltaraninia 3,2 sekuntia. Vahvasti kauden aloittanut Anssi Pentsinen oli kolmas.

Jauhojärvi kehui kilpailun jälkeen vireen olleen hyvä jo muutaman viikon ajan vaikka ei ollut täysin tyytyväinen päivän hiihtoon.

– Vahvuuksiini kuuluva tasatyöntö ei tänään tuntunut parhaalta mahdolliselta.

Jauhojärvi ei suuria odotuksia lataa vielä Norjan kisoihin, mutta Kuusamon minitour kuulostaa mielenkiintoiselta.

– Norjassa näkee missä kunnossa muut ovat. Uskon, että Kuusamon kisat sopivat paremmin meikäläiselle, kun ohjelmassa on kaksi pertsan kisaa, sanoi Jauhojärvi.

Eilen vahvasti hiihtäneelä Ville Nousiaisella ei ollut tänään paras päivä.

– Ei ollut hyvä hiihto. Ihmeen flegmaattiselta tuntui, kommentoi Nousiainen kilpailun jälkeen.

Jauhojärven tapaan Nousiainen odottaa enemmän kuin Kuusamosta kuin Norjan cupin avauksesta.

– Norjan kisoista haetaan enemmän tuntumaa ja kilpailuvirettä. Uskon, että kunto on menossa oikeaan suuntaa, mietti Nousiainen.

Päävalmentaja Magnar Dalen ei suostunut spekuloimaan Norjaan lähteviä miehiä millään muotoa, mutta kolme mieshiihtäjää sai kehuja.

– Villen eilinen hiihto oli hyvä, samoin Samin tämänpäiväinen hiihto. Anssi Pentsinen hiihti hienosti perjantaina ja tänään, ollen viikonlopun positiivisimpia yllätyksiä.

Tulokset
Olos, miehet 10km (p)

1. Sami Jauhojärvi 22.00,1
2. Alexey Poltaranin +3,2
3. Anssi Pentsinen +10,4
4. Yevgeniy Velichko +16,1
5. Denis Volotka +16,4
6. Snorri Einarsson +17,1
7. Tero Similä +18,1
8. Sergey Shiriaev +20,5
9. Sergey Cherepanov +20,9
10. Yevgeniy Koshevoi +21,1

 

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • Ampumahiihdon A-maajoukkue Suvi Minkkinen
    1

    Ampumahiihdon A-maajoukkue nimetty

    by Maastohiihto.com
    10.04.2025
  • 1

    Ampumahiihdon MM-kilpailujen ohjelma ja aikataulut

    by Maastohiihto.com
    23.01.2025
  • Team Electrofit
    1

    Team Electrofit hakee maastohiihtäjiä ja ampumahiihtäjiä kaudelle 2025–2026

    by Maastohiihto.com
    12.04.2025
  • 1

    Sonja Leinamon huippukausi avasi tien kohti olympiaunelmaa

    by Venla Rantala
    27.04.2025
  • viides sija Suvi Minkkinen
    1

    Viides sija Suvi Minkkiselle Ruhpoldingin päätöskisassa

    by Maastohiihto.com
    19.01.2025

Lisää artikkeleita

  • Maastohiihdon maajoukkueet on nimetty

    Maastohiihdon A-maajoukkue, B- ja U23-maajoukkueet kaudelle 2025-2026 on nimetty.
    kirjoittaja Maastohiihto.com
    24.04.2025
  • Missä vaiheessa kevättä voi aloittaa rullahiihdon?

    kirjoittaja Leandro Lutz / Käännös Venla Rantala
    24.04.2025
  • Kokenut ruotsalaishiihtäjä jättää maajoukkueen

    kirjoittaja Maja Eriksson / Käännös Venla Rantala
    23.04.2025
  • Murtomaahiihdon historia – muinaisilta urilta moderneille kilpaladuille

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    23.04.2025
  • Näin huollat suksesi ennen kuin siirrät ne varastoon kesän ajaksi

    kirjoittaja Leandro Lutz / Katerina Paul / Käännös Venla Rantala
    22.04.2025