Jämillä valmistaudutaan Peloton Ski Marathoniin

Ensimmäistä kertaan järjestettävä Peloton Ski Marathon hiihdetään Jämin kauniissa maisemissa ja hyvillä laduilla.

Ensimmäistä kertaan järjestettävä Peloton Ski Marathon hiihdetään Jämin kauniissa maisemissa ja hyvillä laduilla.

Ensimmäistä kertaan järjestettävä Peloton Ski Marathon hiihdetään lauantaina Jämin kauniissa maisemissa. Sääennuste lupaa aamulle kirpeää pakkassäätä. Tämän johdosta kilpailun lähtöä on siirretty puolille päivin, jolloin lämpötilan pitäisi kohoto 15 pakkasasteen tuntumaan.

Hyvät palkinnot ovat houkutelleet paikalle tukun kovia kansallisen tason hiihtäjiä. Viivalla nähdään muun muassa Valkeakosken Hakan Samuli Suokko, viime vuoden Pirkan-hiihdon voittaja Aki Ijäs sekä hyviä hiihtoja alkukaudesta muun muassa Skandinavia Cupissa tehnyt Mikko Kuusela.

-Kunto tuntuu oikein hyvältä, olen pysynyt terveenä ja hiihto maistuu. SM-kisat olivat pieni pettymys, kertoo Kuusela, jonka päätavoitteet ovat loppukaudesta asetettu Keuruun Skandinavia Cupiin ja SM-hiihtoihin Kuopioon.

-Erinomaiset palkinnot olivat varmasti suurin syy Peloton-kisan valintaan massahiihtojen joukosta. Myös Jämin hienot maastot ja arvatenkin hyväkuntoiset ladut houkuttivat. Kisasta odotan tiukkaa taistelua ja mahdollisesti nähdään kunnon loppukirikamppailu, kommentoi Kuusela itse tapahtumaa.

Naisten sarjan ennakkosuosikkina on Johanna Riihivuori Liisa Anttilan jäädessä pois.

-Ladut ovat erinomaisessa kunnosssa, pakkanen hellittää huomiseksi ja otamme kaikki viime hetken ilmoittautujat mukaan. Joukkuekisaan kannattaa jo pelkästään palkintoina olevien Levin ja Kuusamon mökkilomien vuoksi lähteä mukaan, kommentoi kilpailunjohtaja Erkki Knuuttila järjestelykiireiden lomassa

http://www.peloton.fi/skimarathon/

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026