IBU jatkamassa venäläisten pannaa

Kansainvälinen ampumahiihtoliitto IBU on jatkamassa venäläisten ja valkovenäläisten pannaa.

Kansainvälinen ampumahiihtoliitto IBU on jatkamassa venäläisten ja valkovenäläisten pannaa.

IBU:n hallitus (Executive Board) esittää syyskuun puolivälissä kokoontuvalle kongressille, että venäläisten ja valkovenäläisten urheilijoiden sekä toimihenkilöiden osallistuminen kansainvälisiin kilpailuhin evätään. Päätös olisi jatkoa aiemmalle linjalle. IBU tiedottaa asiasta verkkosivuillaan.

IBU:n sääntöjen mukaan hallitus ei voi tehdä päätöstä yksin, vaan asialle on saatava kongressin siunaus.

IBU:n hallitus esittää myös, että Venäjän ja Valko-Venäjän ampumahiihtoliittojen jäsenyys IBU:ssa jäädytetään, kunnes ne osoittavat täysin sitoutuvansa tukemaan ja edistämään IBU:n tavoitteita ja periaatteita. Liittojen on esimerkiksi erottauduttuva selkeästi Ukrainan sodasta ja varmistettava, että kukaan niihin kuuluva toimihenkilö tai urheilija ei ole aktiivisesti mukana Venäjän armeijassa tai osallistu muuten sotatoimiin.

IBU:n tiedotteen mukaan Venäjän ja Valko-Venäjän liitoilta odotetaan vastinetta esityksiin ja niitä aiotaan kuulla IBU:n kongressissa.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026