Hiihdon MM-kilpailut pidetään 2023 Planicassa – norjalaiset pettyivät kansallispäivänä

Slovenian Planica isännöi hiihdon MM-kilpailuja vuonna 2023. Asia päätettiin Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n kongressissa Kreikan Costa Navarinossa torstaina.

Slovenian Planica isännöi hiihdon MM-kilpailuja vuonna 2023. Asia päätettiin Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n kongressissa Kreikan Costa Navarinossa torstaina.

Planican lisäksi kisaisännyydestä kamppaili Norjan Trondheim. FIS:n hallituksen äänestyksessä Planica voitti Trondheimin äänin 9-6.

Sloveniassa iloittiin kisaisännyydestä. Se haki MM-kisoja myös vuosille 2017, 2019 ja 2021, mutta hävisi Lahdelle, Seefeldille ja Oberstdorfille.

– Kahdeksan kovan työn täyttämän vuoden jälkeen saamme vihdoin mahdollisuuden näyttää maailmalle, että kykenemme järjestämään upean tapahtuman, totesi Slovenian hiihtoliiton puheenjohtaja Enzo Smrekar FIS:n tiedotteessa.

FIS:n puheenjohtaja Gian Franco Kasper kehui vuoden 2023 isäntiä.

– Planica on investoinut valtavasti suorituspaikkoihin, jotka ovat pohjoismaisten hiihtolajien mittakaavassa tällä hetkellä kenties korkeatasoisimpia koko maapallolla, Kasper ylisti FIS:n tiedotteessa.

Sen sijaan norjalaisille takaisku oli toinen perättäinen. Trondheim haki MM-kisoja jo vuodelle 2021, mutta tuolloin Saksan Oberstdorf voitti isännyyden. Äänestystulos oli karvas myös siksi, että torstaina Norjassa vietettiin perustuslain päivää, joka on maan kansallispäivä. MM-kisaisännyys olisi ollut hiihtomaan juhlapäivälle upea huipennus.

Norjan hakutoimikunnan puheenjohtaja Rita Ottervik onnitteli Planicaa isännyydestä, mutta oli samalla pettynyt päätökseen.

– Aion tehdä töitä sen eteen, että yritämme vielä kerran, Ottervik käänsi katseet jo vuoteen 2025 NRK:n haastattelussa.

-Juho-Veikko Hytönen

Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisaisännät 2011 – 2023

2011 Oslo, Norja
2013 Val di Fiemme, Italia
2015 Falun, Ruotsi
2017 Lahti, Suomi
2019 Seefeld, Itävalta
2021 Oberstdorf, Saksa
2023 Planica, Slovenia

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026