Hiihdon maailmancup päätökseen Falunissa

Maastohiihdon maailmancup saatiin päätökseen sunnuntaina aurinkoisessa Falunissa, kun päätösviikonlopun minitour hiihdettiin loppuun vapaan hiihtotavan takaa-ajoilla. Voittajiksi hiihtivät odotetusti Norjan Marit Björgen ja Petter Northug.

Maastohiihdon maailmancup saatiin päätökseen sunnuntaina aurinkoisessa Falunissa, kun päätösviikonlopun minitour hiihdettiin loppuun vapaan hiihtotavan takaa-ajoilla. Voittajiksi hiihtivät odotetusti Norjan Marit Björgen ja Petter Northug.

Suomalaisten panos jäi päätösviikonloppuna pieneksi. Aino-Kaisa Saarinen oli naisten kilpailussa lopulta kolmastoista startattuaan viidenneltä tilalta.

– Ei kauhean hyvää menoa ollut tänään. Sen menin minkä pääsin näistä kintereistä. Kaikkiaan meno oli heikompaa kuin eilen, jolloin oli viikonvaihteen paras päivä. Saarinen jäi kisan voittaneesta Björgenistä +4.11,6.

Kerttu Niskanen kärsi huonekaverinsa Krista Lähteenmäen tapaan flunssasta. Niskanen pystyi kuitenkin hiihtämään maaliin ollen 19. (+5.23,9).

– Eilen oli parempaa menoa. Illalla rupesi kurkkukipu pahenemaan ja tuli tukkoinen olo. Tänään aamulla lähdin verryttelemään ja päätin vasta silloin lähteä mukaan. Toivottavasti ei mene pahemmaksi, että pääsee ensi viikonloppuna hiihtämään Kuopiossa. Olen tyytyväinen, että pääsin ensi kertaa maaliin asti täällä Falunin kiertueella.

Myös Riikka Sarasojalle meno oli raskasta. Sarasoja onkin jo laskenut aamuja kauden päätökseen jonkin aikaa. Loppukirissä Sarasoja otti kuitenkin muutaman sijan parannuksen sijoittuen 24:nneksi (+6.18,0).

– Ajattelin, että treenataan seuraavaa kisaa, SM-sprinttiä varten loppukirissä. Aika raskasta oli tänään hiihtää, ei jaksanut pysyä yhtään peesissä. Nyt tarvitsee jo armoa.

Anne Kyllönen hiihti neljäntenä suomalaisnaisena kiertueen päätökseen sijoittuen 34. tilalle. (+7.32,5).

Pirjo Muranen päätti kautensa Tukholman keskiviikkoiseen sprinttiin ja Krista Lähteenmäki perjantaiseen Falunin avauskisaan.

Puolan Justyna Kowalczyk sijoittui Falunin minitourin kakkoseksi (+1.58,0), Norjan Therese Johaug kolmanneksi (+2.30,4), Italian Arianna Follis neljänneksi (+2.33,3) ja Norjan Astrid Jacobsen viidenneksi (+2.33,7).

Miehillä nihkeää loppuun asti

Miesten kisan ylivoimaiseen voittoon hiihti soolollaan Norjan Petter Northug. Suomalaisilla ei meno ollut kevyttä, ei sinne päinkään.

Matti Heikkinen oli lopputuloksissa 21. häviten yhteisajassa kisan voittaneelle Northugille +3.59,0.

– Haastajan asenteella lähdin liikkeelle. Hiihto oli fyysisesti yllättävänkin hyvää, mutta kaikki osa-alueet eivät ympärillä olleet ihan kohdillaan. Parasta on, että kansainvälinen hiihtokausi saatiin nyt pakettiin. Kuopioon olen ilmoittautunut kaikkiin kisoihin, mutta mennään päivä kerrallaan tuon viisikymppisen suhteen.

Sami Jauhojärvi sijoittui 29. tilalle +6.10,3 kärjestä.

– Kausi toi hyviäkin kansainvälisen tason suorituksia, mutta valitettavasti tämän päivän kaltaisiakin oli sitten joukossa. Nämä ei ole sitten linjassa ollenkaan. Lihakset vain olivat ihan loppu kerta kaikkiaan. Kuopiossa kisaan sprintissä ja viestissä.

Matias Strandvall taisteli kuin taistelikin minitourin loppuun asti. Strandvallin sijoitus oli 43. +11.55,1 Northugille jääneenä.

Kakkoseksi miesten kisassa hiihti päivän ylivoimaisesti nopein mies ja päätösviikonlopun ehdoton yllättäjä, 20-vuotias norjalainen Finn Haagen Krogh. Krogh (+1.45,1) pesi loppukirissä maailmancupin ykkösen Dario Colognan (+1.45,4). Neljänneksi nousi Italian Giorgio di Centa (+1.51,6) ja viidenneksi Ranskan Maurice Manificat (+2.05,0).

Krogh sijoittui samalla maailmancupissa ensimmäisen kerran 20 parhaan joukkoon, sillä uran paras oli ennen Falunin minitouria Salpausselällä hiihdetty 21. tila takaa-ajossa.

Maailmancupin mestareiksi kruunattiin jo pitkään tiedossa olleet Puolan justyna Kowalczyk ja Sveitsin Dario Cologna. Aino-Kaisa Saarinen sijoittui parhaana suomalaisnaisena yhdeksänneksi ja Matti Heikkinen miehistä 25. tilalle.

Suomalaishiihtäjät suuntaavat seuraavaksi ensi viikonvaihteeksi Kuopioon, jossa hiihdetään SM-kilpailut. Perjantaina Puijolla on vuorossa sprintit, lauantaina viestit ja sunnuntaina pitkät matkat (30 km ja 50 km v).

Naisten finaalien Minitourin lopputilanne:

1) Marit Björgen Norja 27.58.0

2) Justyna Kowalczyk Puola +1.58,0

3) Therese Johaug Norja +2.30,4

4) Arianna Follis Italia +2.33,3

5) Astrid Jacobsen Norja +2.33,7

6) Charlotte Kalla Ruotsi +3.05,3

7) Anna Haag Ruotsi +3.32,3

8) Kristin Steira Norja +3.32,8

8) Petra Majdic Slovenia +3.51,2

10) Ida Ingemarsdottir Ruotsi +4.09,8

13) Aino-Kaisa Saarinen +4.11,6

19) Kerttu Niskanen +5.23,9

24) Riikka Sarasoja +6.18,0

34) Anne Kyllönen +7.32,5

Naisten maailmancupin lopputilanne:

1) Justyna Kowalczyk Puola 2073

2) Marit Björgen Norja 1578

3) Arianna Follis Italia 1310

4) Theresa Johaug Norja 1173

5) Charlotte Kalla Ruotsi 1100

6) Petra Majdic Slovenia 1087

7) Marianna Longa Itaia 1051

8) Astrid Jacobsen Norja 810

9) Aino-Kaisa Saarinen Suomi 715

10) Kikkan Randall USA 657

—-

12) Krista Lähteenmäki Suomi 568

14) Riitta-Liisa Roponen Suomi 518

26) Riikka Sarasoja 301

34) Pirjo Muranen 202

36) Kerttu Niskanen 173

44) Anne Kyllönen 130

69) Kirsi Perälä 36

104) Mari Laukkanen 8

126) Mirva Rintala 1

Miesten finaalien Minitourin lopputilanne:

1) Petter Northug Norja 37.49,6

2) Finn Haagen Krogh Norja +1.45,1

3) Dario Cologna Sveitsi +1.45,4

4) Giorgio Di Centa Italia +1.51,6

5) Maurice Manificat Ranska +2.05,0

6) Daniel Richardsson Ruotsi +2.06,9

7) Lukas Bauer Tsekki +2.17,8

8 Jean Marc Gaillard Ranska +2.36,6

9) Ilia Tshernusov Venäjä +2.40,1

10) Emil Jönsson Ruotsi +2.47,2

21) Matti Heikkinen +3.59,0

29) Sami Jauhojärvi +6.10,3

44) Matias Strandvall +11.55,1

Miesten maailmancupin lopputilanne:

1) Dario Cologna Sveitsi 1566

2) Petter Northug Norja 1236

3) Daniel Rickardsson Ruotsi 981

4) Lukas Bauer Tshekki 923

5) Alexander Legkov Venäjä 796

6) Emil Jönsson Ruotsi 746

7) Marcus Hellner Ruotsi 695

8) Devon Kershaw Kanada 602

9) Jean Marc Gaillard Ranska 589

10) Alex Harvey Kanada 552

25) Matti Heikkinen 280

30) Sami Jauhojärvi 244

46) Matias Strandvall 151

58) Ville Nousiainen 107

62) Martti Jylhä 98

97) Juha Lallukka 38

106) Lasse Paakkonen 30

111) Anssi Pentsinen 29

126) Jesse Väänänen 16

132) Lari Lehtonen 13

152) Niklas Colliander 7

– Maastohiihto ry:n tiedotus

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

Lisää artikkeleita

  • Finlandia hiihdetään, Vuokatti-hiihtoon ei muutoksia ja muita massahiihtouutisia

    Tämä talvi on ollut haastava hiihtokisojen järjestäjille, etenkin massahiihdoille. Leuto sää on syönyt lumipatjan ohueksi myös niillä seuduilla, joissa lunta on talven aikana satanutkin. Muutama massahiihto on jo peruttu, mutta toivoa on vielä helmikuun kisoille.
    kirjoittaja Teemu Virtanen
    03.02.2025
  • Kerttu Niskanen oli tänään kolmas Cognessa

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    02.02.2025
  • Lauri Lepistö voittoon Toblach Cortinan vapaan hiihtotavan kilpailussa

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    02.02.2025
  • Iivo Niskanen hätyytteli palkintosijoja Cognessa

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    02.02.2025
  • Peesaamisen voima maastohiihdossa: tiedettä ja taktiikkaa

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    01.02.2025