Heikkisen ja Roposen harjoittelu sujunut suunnitelmien mukaan
Sekä Matti Heikkinen että Riitta-Liisa Roponen lähtevät kovin odotuksin tulevaan kauteen.
Matti Heikkinen testaa uusia Salomoneja Magnar Dalenin valvovan silmän alla. Kuva Laiho/NordicfocusSekä Matti Heikkinen että Riitta-Liisa Roponen lähtevät kovin odotuksin tulevaan kauteen.
Parhaillaan Italian Val Senalesissa valmennettaviensa mukana oleva Toni Roponen kertoo, että maailmanmestari Matti Heikkisen ja Riitta-Liisa Roposen harjoittelu on sujunut hyvin.
– Sekä Matin että Ritun harjoittelu ja leirit ovat sujuneet hyvin ja molemmat ovat säästyneet vammoilta ja sairasteluilta, vahvistaa Toni Roponen.
– Matilla oli kesäkuussa hiukan huonompi vaihe Vuokatin leirin aikoihin, mutta tähän reagoitiin aerobisella harjoittelulla ja sen jälkeen kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan, jatkaa Roponen.
Molemmat Roposen valmennettavat vaihtoivat täksi kaudeksi suksimerkkiä Heikkisen siirtyessä Salomonille ja Roposen Fischerille. Roponen näkee vaihdoissa positiivisia puolia myös harjoitteluun.
– Uusien suksiparien etsiminen ja testaaminen antaa vaihtelua ja uusi virikkeitä urheilijoille, uskoo Roponen.
Kun Heikkiseltä ja Roposelta löytyy useita arvokisamitaleja ja maailmancupin palkintopallisijoja, ovat myös tulevan kauden odotukset korkealla.
– Molempien urheilijoiden kohdalla odotukset ovat korkealla jokaisessa maailmancupin startissa. Huononakin päivänä pitäisi tason riittää kymmenen parhaan joukkoon ja hyvänä päivänä tietenkin korkeammalle, arvioi Roponen.
Roponen korostaa tulevan kuukauden harjoittelun merkitystä tulevan kauden menestykselle.
Lasse Paakkosella korostuu alkukauden tärkeys
Toni Roponen ja sprinttiin profiloitunut Lasse Paakkonen aloittivat valmennusyhteistyön keväällä. Paakkosen harjoittelussa painopistealueena ovat olleet aerobiset ominaisuudet ja ylävartalon lihaskestävyys.
– Aerobiaa ja ylävartalon voimaa on pyritty kehittämään nopeutta ja suorituskykyisyyttä heikentämättä. Aerobisilla ominaisuuksilla on suuri merkitys kun startteja tulee useita, valottaa Roponen.
Sprinttihiihtäjillä on kova karsinta edustuspaikoista ja siksi alkukauden menestys korostuu.
– Syksyä kohti Lassen harjoittelua on tehostettu ja viime viikon Vuokatin leiri sujui erinomaisesti. Alkukaudella on tärkeää menestyä, jotta tie maailmancupin kisoihin aukeaa.
Paakkosen kanssa Roponen on pitänyt tiiviisti yhteyttä.
– Riitta-Liisan kanssa olen tekemisissä luonnostaan päivittäin ja myös Matin kanssa yhteistä aikaa tulee leirien myötä paljon. Lassen kanssa puolestaan yhteisiä leirejä on ollut vain pari, joten yhteyttä on pidetty tiiviisti muuten, kertoo Roponen.
Roponen uskoo, että Lasse voi kahden-kolmen vuoden aikana kehittyä myös normaalimatkoilla arvokisaviesteihin vaadittavalle tasolle.
Torstaina luvassa vielä Roposen mietteitä Val Senalesin leiristä ja talven rytmityksestä.
-Petri Ikävalko