Gunde Svan 50 vuotta

Yksi Ruotsin suurimmista hiihtotähdistä kautta aikain, Gunde Svan, täyttää tänään 12. tammikuuta 50 vuotta.

Yksi Ruotsin suurimmista hiihtotähdistä kautta aikain, Gunde Svan, täyttää tänään 12. tammikuuta 50 vuotta.

Yksi Ruotsin suurimmista hiihtotähdistä kautta aikain, Gunde Svan, täyttää tänään 12. tammikuuta 50 vuotta.

Gunde Svanin huippuvuodet ajoittuvat 80-luvun puolivälistä 90-luvun alkuun, jona aikana hän voitti yhteensä 11 arvokisakultamitalia. Näistä kultamitaleista neljä hän saavutti olympialaisissa, Sarajevossa ja Calgaryssa, joissa kummassakin tuli kaksi kultaa. MM-kultia kertyi peräti seitsemän, joista kolme hän voitti Lahden MM-hiihdoissa vuonna 1989.

Gunde Svan lopetti hiihtouransa vuonna 1992 30-vuotiaana. Hevoskuuri liittyy Gunde Svanin onnittelijoiden joukkoon.

Seuraavassa videossa voidaan vielä ihailla Gunde Svanin luistelutyyliä Calgaryn vuoden 1988 olympialaisten 50 kilometrin kultamitalihiihdosta.

LX5ogfi_MX4

Viime vuosina Gunde Svanin apuun turvauduttiin mm. ennen Vancouverin olympialaisia, jota ennen Ruotsin hiihto oli ajautunut pieneen kriisitilanteeseen.

Lähde: Langd.se

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • Ampumahiihdon A-maajoukkue Suvi Minkkinen
    1

    Ampumahiihdon A-maajoukkue nimetty

    by Maastohiihto.com
    10.04.2025
  • 1

    Ampumahiihdon MM-kilpailujen ohjelma ja aikataulut

    by Maastohiihto.com
    23.01.2025
  • Team Electrofitin Markus Vuorela Ramsaussa
    1

    Team Electrofitin urheilijat on valittu olympiakaudelle

    by Maastohiihto.com
    04.05.2025
  • Team Electrofit
    1

    Team Electrofit hakee maastohiihtäjiä ja ampumahiihtäjiä kaudelle 2025–2026

    by Maastohiihto.com
    12.04.2025
  • ampumahiihtotähti Denise Herrmann-Wick
    1

    Ampumahiihtotähti on raskaana

    by Maastohiihto.com
    20.05.2025

Lisää artikkeleita

  • Alvar Myhlback, Ruotsin juniorisensaatio, keskittyy pitkille matkoille

    Viime kaudella Alvar Myhlback voitti Vasaloppetin, mutta kilpaili samalla myös perinteisessä maastohiihdossa normimatkoilla. Nyt hän on tehnyt päätöksen siitä, mihin aikoo tulevaisuudessa panostaa
    kirjoittaja Maastohiihto.com
    15.05.2025
  • Wassberg-tekniikka – avain sujuvuuteen ja nopeuteen rullahiihdossasi

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    15.05.2025
  • Kuntohiihtäjien testit – onko niistä hyötyä?

    kirjoittaja Heidi Lehikoinen
    14.05.2025
  • Kuokka on luistelutekniikka ylämäkiin – näin hallitset sen!

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    14.05.2025
  • Kerttu ja Iivo Niskanen jättäytyvät pois maajoukkueharjoituksista – Johanna Matintalo kritisoi: ”Itsekästä ja solidaarisuuden puutetta”

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    13.05.2025