FIS:n Lewis haastoi suomalaiset kisatalkoisiin

Kansainvälisen Hiihtoliiton FIS:n pääsihteeri Sarah Lewis haastoi suomalaiset yhteistyöhön Lahden 2017 MM-kisahankkeeseen.

Kansainvälisen Hiihtoliiton FIS:n pääsihteeri Sarah Lewis haastoi suomalaiset yhteistyöhön Lahden 2017 MM-kisahankkeeseen.

-Yksikään maa, saati kaupunki, ei ole aiemmin saanut kunniaa järjestää MM-kisoja seitsemää kertaa. Tämä on luottamuksen osoitus FIS:ltä. Uskomme suomalaisten osaamiseen kisajärjestäjänä, Lewis sanoo.

Kiireinen FIS:n pääsihteeri vieraili pikaisesti Lahdessa HiihtoSuomi-tapahtumassa ja kannusti koko suomalaista hiihtoväkeä etelästä pohjoiseen yhteistyöhön, jotta pohjoismaisten hiihtolajien kisat Lahdessa onnistuisivat erinomaisesti.

-Saimme kouriintuntuvat terveiset siitä, mikä on kisojen merkitys hiihtolajeille. Kisat järjestetään maamme itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuonna ja haluamme, että se on yksi juhlavuoden tärkeimmistä tapahtumista, Suomen Hiihtoliiton puheenjohtaja Matti Sundberg sanoo.

Oslon MM-kisoissa 2011 vieraili 12 päivän aikaan huimat 1,2 miljoonaa katsojaa paikan päällä. Norjalaisten kisaisännyyden onnistumista on kehuttu kilvan eri tahoilla, mutta suomalaiset tähtäävät korkeammalle.

-Haluamme järjestää maailman parhaat urheilukisat. Oikealla asenteella se on mahdollista, mutta se tietää paljon töitä, Sundberg kertoo.

-Kisat tuovat Lahdelle ja Suomelle valtavasti mahdollisuuksia. Täytyy kuitenkin muistaa, että 2001 tapahtumien jälkeen on välttämätöntä palauttaa usko puhtaaseen urheiluun ja jatkaa vahvaa dopinginvastaista työtä, jotta saamme puhtaat kisat, Lewis sanoo.

Kansainvälinen Hiihtoliitto FIS palkittiin lauantaina HiihtoSuomi-tapahtumassa Hannu Koskivuori –mitalilla suomalaisen hiihdon eteen tehdystä kehitystyöstä.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • Ampumahiihdon A-maajoukkue Suvi Minkkinen
    1

    Ampumahiihdon A-maajoukkue nimetty

    by Maastohiihto.com
    10.04.2025
  • 1

    Ampumahiihdon MM-kilpailujen ohjelma ja aikataulut

    by Maastohiihto.com
    23.01.2025
  • Team Electrofitin Markus Vuorela Ramsaussa
    1

    Team Electrofitin urheilijat on valittu olympiakaudelle

    by Maastohiihto.com
    04.05.2025
  • Team Electrofit
    1

    Team Electrofit hakee maastohiihtäjiä ja ampumahiihtäjiä kaudelle 2025–2026

    by Maastohiihto.com
    12.04.2025
  • 1

    Ampumahiihtomaajoukkueessa influenssaepidemia – lääkäri optimistinen MM-kisojen suhteen

    by STT
    28.01.2025

Lisää artikkeleita

  • Maailmancupin ja olympialaisten ohjelmat ensi kaudelle

    Kansainvälinen hiihto- ja lumilautaliitto – FIS piti kevätkokouksensa Portugalissa tällä viikolla. Torstaina julkaistiin maastohiihdon maailmancupin 2025/2026 kauden kalenteri. Tässä koko kalenteri.
    kirjoittaja Maastohiihto.com
    09.05.2025
  • Rullasuksiopas 2025

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    09.05.2025
  • Rullahiihdon aakkoset – näin pääset alkuun kesähiihtokaudella

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    08.05.2025
  • Rullahiihtokausi alkaa – miten se pitäisi käynnistää?

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    07.05.2025
  • Team Electrofit lähtee olympiakauteen vahvasti sitoutuneena

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    07.05.2025