Ederin kauden huonoin sprintti tuli tärkeimpään paikkaan – viisi sakkoa tuhosi takaa-ajonkin

Saksan Oberhofissa kisattavissa ampumahiihdon MM-kisoissa päästiin henkilökohtaisten matkojen pariin perjantaina naisten pikakisalla, ja suomalaisten osalta päivä jäi vaisuksi. Suvi Minkkinen oli parhaana suomalaisena 35:s, ja hän oli suomalaisnelikosta ainoa, joka selvisi mukaan sunnuntaina kilpailtavaan takaa-ajoon.

Saksan Oberhofissa kisattavissa ampumahiihdon MM-kisoissa päästiin henkilökohtaisten matkojen pariin perjantaina naisten pikakisalla, ja suomalaisten osalta päivä jäi vaisuksi. Suvi Minkkinen oli parhaana suomalaisena 35:s, ja hän oli suomalaisnelikosta ainoa, joka selvisi mukaan sunnuntaina kilpailtavaan takaa-ajoon.

Minkkinen ampui makuupaikalta yhden sakon, mutta pystyammunta meni puhtaasti. Sijoitus on Minkkiselle uran paras MM-kisojen henkilökohtaisissa kilpailuissa, ja nyt hän pääsee ensimmäisen kerran MM-takaa-ajoon.

–  Ihan tyytyväinen olen kisaan. Tavoitteena oli jakaa vauhti viisaasti ja aloittaa rauhassa. Täällä vauhdinjako on kriittinen ja mielestäni onnistuin siinä. Loppuun asti tuli aika tasaisesti ja sijoitus on ihan omantasoinen. Ihan hyvä lähtöpaikka takaa-ajoon ja hyvillä mielin sitä kohti, Minkkinen totesi tiedotteessa.

Mari Ederin kisa romahti ampumapaikalla: viisi sakkoa. Ensimmäisenä kisaan startannut Eder ampui jo makuupaikalla kaksi sakkoa ja pystypaikalla tuli vielä kolme lisää. Pettymys oli suuri, onhan Eder tällä kaudella yltänyt maailmancupissa kahdesti pikakisassa kärkikymmenikköön.

–  Viisi sakkoa on liikaa ja kauden huonoin pikakisa tähän paikkaan. Se ei ollut sitä, mitä lähdin hakemaan. Ammunta suorituksena ei tuntunut niin huonolta, mitä tulos näyttää. Mutta tulos on tulos, eikä auta muuta kuin ruksia se yli ja katsoa eteenpäin, Eder sanoi tiedotteessa.

Kinnunen niukasti ulos takaa-ajosta

Nastassia Kinnunen ampui neljä sakkoa, mutta pääsy 60 parhaan joukkoon eli takaa-ajoon oikeuttavaan paikkaan jäi silti lähelle Kinnusen oltua 61:s. Eroa 60. sijan napanneeseen Viron Susan Külmiin jäi 2,6 sekuntia.

Venla Lehtonen oli suomalaisista paras ampuja, hän selvitti kummatkin paikat puhtaasti. Hän oli toisen ampumapaikan jälkeen sijalla 48, mutta kisa jäi sen jälkeen kesken. Ampumahiihtoliitto tiedotti, että maajoukkueen lääkärin mukaan Lehtosen ”tilanne on hallinnassa”.

MM-pikakisan voittoon ylsi kotiyleisön riemuksi saksalainen Denise Herrmann-Wick. Ruotsin Hanna Öberg oli toinen 2,2 sekuntia Herrmann-Wickille hävinneenä, ja ruotsalaismenestys jatkui Linn Perssonin napatessa pronssin. Menestys päätti Ruotsin pitkän odotuksen naisten MM-sprintissä: edellinen MM-mitali matkalta tuli vuonna 2007.

Oberhofin MM-kisat jatkuvat lauantaina miesten pikakisalla.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026