Eder päätti venyttää kilpauraansa ainakin yhdellä kaudella – ”Päivä kerrallaan”

Yhdet vielä, ja sitten saldo. Se sopisi pitkällä kilpaurallaan ampumahiihdon naisten maailmancupissa 16. kautensa aloittavan Mari Ederin motoksi kisaladuille.

Yhdet vielä, ja sitten saldo. Se sopisi pitkällä kilpaurallaan ampumahiihdon naisten maailmancupissa 16. kautensa aloittavan Mari Ederin motoksi kisaladuille.

Aiemmin marraskuussa 35 vuotta täyttänyt Eder debytoi maailmancupissa 2007, silloin tyttönimellään Laukkanen. 325 cup-kilpailun ja lukuisten arvokisojen kokemuksellaan hän puntaroi viime keväänä kilpauran jatkoaan tavallistakin tarkemmin.

Vaaka kallistui vielä kerran ainakin yhden kisakauden jatkon puolelle.

–  Päivä kerrallaan. Jätin itselleni keväällä mahdollisuuden, että jos hiihto ei kiinnosta, käännän kylkeä ja jatkan unia. Sellaista tunnetta ei ollut. Kilpaileminen kiinnostaa vielä, poltetta on, Itävallassa asuva Eder perusteli huolella rakentamaansa ratkaisua.

Kilpauran jatkosta ollut kiinnostusta

Kivikovana hiihtäjänä tunnetun Ederin huippuhetket maailmancupissa ovat osuneet kevättalveen 2017. Silloin hän voitti peräjälkeen Oslon Holmenkollenilla sprintin ja takaa-ajon. Reilu kuukausi aiemmin Itävallan MM-kisoista oli herunut normaalimatkan neljäs sija.

Hän on joutunut vastaamaan kysymyksiin kilpauransa jatkosta liki kyllästymiseen saakka.

–  Siinä (vastaillessa) on ainakin hapenottokyky parantunut, Eder veisteli.

Naisten maailmancup alkaa hänen kotiseudullaan Pohjois-Karjalan Kontiolahdella ylihuomenna 15 kilometrin normaalimatkan kilpailulla.

Norjalaista lajiosaamista

Kontiolahdella Suomen maajoukkueessa kisaa Ederin ohella edellisiltä maailmancup-kausilta tuttuja urheilijoita. Uutta on viime keväänä 1+3 vuoden sopimuksen maajoukkueen päävalmentajuudesta tehnyt norjalainen Erik Bartlett Kulstad.

Kulstad on viimeksi työskennellyt Kiinan maajoukkueen valmennusjohdossa lajisuuruuksien Ole Einar Björndalenin ja Darja Domratshevan apuna. Mari Ederiä neljä vuotta nuoremman Kulstadin motivaation luulisi olevan kohdallaan.

–  Haluan maajoukkueemme toimivan yhdessä, tiiminä. Olen tyytyväinen siihen, mitä saimme joukkueessa aikaan viime kesänä, Kulstad sanoi.

Hän korostaa hyvän ilmapiirin merkitystä.

–  Minut on otettu maajoukkueessa avosylin vastaan. Ero Kiinan maajoukkueeseen on se, että Suomen joukkueessa on enemmän hiihtovoimaa.

Lisää huomiota arkisiin asioihin

Kulstadin merkitys uutena päävalmentajana on vaikuttanut aivan arkiseen harjoitteluun.

–  Olemme keskittyneet perusasioihin. Kun ennen on ollut enemmän erikseen miesten ja naisten valmentamista, nyt olemme toimineet harjoittelussa tiiminä. Ampumapaikalla penkalla on joku aina katsomassa, ja sen jälkeen pidetään yhteinen palaveri, lajivalmentaja Aku Moilanen kertoi.

Maailmancupin kokonaiskilpailussa 12:nneksi sijoittunut miesten maajoukkueen ykköstykki Tero Seppälä joutui viime kaudella jättämään maailmancupin avauksessa normaalimatkan väliin. Huomenna Kontiolahdella miesten cupkauden avaavasta 20 kilometrin kisasta hän ei tavoittele kuuta taivaalta väkisin.

–  Olen harjoitellut tosi kovaa. Katsotaan, miten kroppa ehtii palautua, Seppälä puntaroi.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • pitkän kauden rasitus Minkkinen
    1

    Pitkän kauden rasitus uuvutti Suvi Minkkisen

    by Maastohiihto.com
    16.03.2025
  • kuolleen Bakkenin
    1

    Kuolleen Bakkenin kasvoilta löytyi happimaski

    by Maastohiihto.com
    25.12.2025
  • Hochfilzen Suvi Minkkinen
    1

    Hochfilzen isännöi ampumahiihdon maailmancupin tänä viikonloppuna – katso ohjelma

    by Maastohiihto.com
    13.12.2025
  • Norjalainen Sivert Guttorm Bakken
    1

    Norjalainen ampumahiihtäjä löydettiin kuolleena hotellihuoneestaan

    by Maastohiihto.com
    23.12.2025
  • 1

    Hiihdon ja ampumahiihdon viikonlopun TV-lähetykset

    by Maastohiihto.com
    11.12.2015

Lisää artikkeleita

  • Sinivalkoiset värit esillä Engadin La Diagonelassa

    Ski Classics Pro Tour jatkui tänään kuukauden tauon jälkeen Sveitsissä, kun pitkän matkan hiihtäjät taistelivat Engadin La Diagonela hiihdossa. Sinivalkoista väriäkin näkyi kisan aikana.
    kirjoittaja Teemu Virtanen
    17.01.2026
  • Maastohiihdon historia pähkinänkuoressa

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    17.01.2026
  • Miro Karppanen ja Kati Roivas hakevat hyvää suoritusta huomisesta Engadin La Diagonelasta

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    16.01.2026
  • Nuorten SM-hiihdot alkoivat tänään 10 km perinteisen kisoilla

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    16.01.2026
  • Naisten pikakisa käytiin tänään Ruhpoldingissa – lue suomalaisten kommentit

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    16.01.2026