Eder: ”Menestymisen realiteetti on, että taulujen täytyy tippua”
Ranskasta heltisi konkarille ampumahiihdon paras maailmancup-sijoitus pitkään aikaan.
Torstai oli ampumahiihtäjä Mari Ederille Ranskassa maailmancupissa toivoa täynnä. 34-vuotias lajikonkari nappasi parhaan cupsijoituksensa pitkään aikaan, kun hän ehti naisten 7,5 kilometrin pikakilpailussa yhdeksänneksi vajaat 42 sekuntia kärjestä.
Maailmancupia johtava Norjan Marte Olsbu Röiseland ampui kahdella paikalla nollat. Ederin makuupaikan viimeinen laukaus karkasi Ranskan Annecy-Le Grand Bornandissa maisemaan.
Suomalaisen suoritus oli hieno. Eder oli edellisen kerran sijoittunut cupissa henkilökohtaisessa kisassa kymmenen parhaan joukkoon maaliskuussa 2020, kun Tshekin Nove Mestossa heltisi sprintin neljäs sija.
Kyynärpää lipesi makuupaikalla
Kun Eder onnistuu ammunnassa, kelpo sijoitus on itsestäänselvyys. Ladulla vauhti riittää hyvin.
– Hiihto on ollut koko ajan nousujohteista. Nyt olin hiihtoajoissa kuudes, Eder mietiskeli STT:lle Ranskasta.
– Yhdeksänkymmenen prosentin ammunnalla pärjää paremmin kuin kuudellakymmenellä. Menestymisen realiteetti on, että taulujen täytyy tippua, Eder lisäsi.
Sataprosenttinen ammuntakaan ei torstaina ollut kaukana.
– Kyynärpääni lipesi alta pois ennen makuupaikan viimeistä laukausta. Pystypaikalla ammunta oli keskittynyttä ja hallittua, Eder selitti.
Hänen ohellaan lauantain takaa-ajossa jatkaa ilman sakkoja ampunut Suvi Minkkinen, joka oli 42:s. Niin ikään puhtaasti ampunut Suomen Nastassia Kinnunen karsiutui takaa-ajosta muutamalla sekunnilla oltuaan 63:s. Kolme sakkoa ampunut Venla Lehtonen oli 89:s.
Suoritus ajatuksissa ennen sijoitusta
Eder vaihtoi viime kauden jälkeen valmentajakseen itävaltalaisen Reinhard Gösweinerin. Yhteistyö sujuu saumattomasti, koska Eder asuu Itävallassa.
Hän on panostanut fyysisen harjoittelun kokonaiskuorman hallintaan. Harjoittelun kuormitusta on seurattu entistä tiiviimmin, jotta hän saisi ladulla ja ailahdelleessa ammunnassa kaiken irti.
Kaksi maailmancupin kilpailua loppukaudesta 2016–17 voittanut Eder ei hötkyile paluustaan terävämmälle huipulle.
– Vaikka tänään tuli onnistumisia, tärkeintä on keskittyä omaan suoritukseen ja katsoa sijoitus sitten maalissa, Eder filosofoi.
Ranskassa kisaavat perjantaina miehet 10 kilometrin sprintissä.