Cologna jättää ostosreissun Tourin jälkeen

cologna050112hem introNorthugin saama varoitus oli kosmeettinen.



cologna050112hem introNorthugin saama varoitus oli kosmeettinen.



cologna050112hemDario Colognan kainalossa Miss Italia 2011 Stefania Bivone. Kuva: Hemmersbach/NordicFocusDario Cologna toivoo pitkää yöunta, kun maastohiihdon Tour de Ski viettää perjantaina välipäivää Italian Val di Fiemmessä. Kolmatta kiertueen ykkössijaa tavoitteleva Cologna matkusti ensi talven MM-paikkakunnalle kiertueen johtajan asemassa, mutta ei kiirehdi asioiden edelle.

Kansainvälisen hiihtoliiton mediakoordinaattori Sandra Spitz kysyi Colognalta torstain voittajahaastattelussa, aikooko hän joidenkin naishiihtäjien tapaan käyttää välipäivän ostoksilla.

–Taidan jättää ostosten tekemisen vasta Tourin jälkeen. Silloin on ehkä enemmän rahaakin, sveitsiläinen lohkaisi.

Pelkästään kokonaiskilpailun voitosta on luvassa sata tuhatta Sveitsin frangia eli noin 81000 euroa. Siihen päälle etappien palkintorahat, niin valmennustilille kilahtaa sievoinen summa.

Colognaa arveluttaa vielä etenkin lauantain 20 kilometrin kisa, jossa on jaossa bonussekunteja puolentoista minuutin arvosta. Ennen kahta jäljellä olevaa etappia hänen johtonsa Petter Northugiin on 1.20.

–Olen nyt todella väsynyt, mutta koska kunto on kova, uskon palautuvani viikonlopuksi, Cologna sanoi.

Hän piti torstain kisaa täydellisenä hiihtona, vaikka loppumatka oli rankka.

–Yllätyin, että Petter putosi kyydistä niin helposti, Cologna kuvasi 32 kilometrin kisaa, jossa Northug katkesi otettuaan Colognan 13 sekunnin etumatkan kiinni ensimmäisillä kilometreillä.

”Aikasakko varoitusta parempi”

Northug sai tuomarineuvostolta varoituksen, koska ahnehti stadionalueella viimeisen kurvin liian tiukasti. Käytännön merkitystä varoituksella ei ole, ellei Northug töppää toistamiseen kiertueella. Silloin hänet hylättäisiin.

FIS:n varoitukset ovat voimassa koko kauden. Toinen varoitus tietää hylkäämistä kisasta, jossa toinen rike sattuu.

Suomen päävalmentajan Magnar Dalenin mielestä varoituksilla ei ole juuri arvoa.

–Pitäisi antaa aikasakkoa tai hylätä, Dalen linjasi.

Tourilla jury on käyttänyt järeämpiäkin rangaistuskeinoja. Esimerkiksi Ruotsin Daniel Richardsson pudotettiin kokonaiskisan viimeiseksi, kun hän Oberstdorfin yhdistelmäkisassa ryhmässä hiihtäessään väisti pysähtynyttä porukkaa aidan väärälle puolelle ja sai kuuden sijan edun.

–Siinä jury näytti voimansa. En usko, että rangaistus olisi ollut sama, jos kyseessä olisi ollut urheilija kuuden parhaan joukosta, Dalen totesi.

Kirimaalien bonukset värittävät Tour de Ski -huipennusta

  • Maastohiihdon Tour de Ski -kiertue siirtyy viikonlopuksi Italian Val di Fiemmeen, jossa se on huipentunut aiemmilla viidelläkin kerralla. Edessä on vielä kaksi etappia: perinteisen hiihtotavan yhteislähdöt ja vapaalla hiihdettävä loppunousu.
  • Etenkin perinteisen hiihtotavan yhteislähtökisat tarjoavat saumaa yllätyksiin, sillä niissä on jaossa bonussekunteja kirimaaleista. Miehillä on 5 kirimaalia 20 kilometrillä ja naisilla 2 kirimaalia 10 kilometrillä. Kirimaaleissa bonuksia saa 10 parasta, ja lisäksi maalin kolme parasta palkitaan bonussekunneilla.
  • Kolmatta Tourin voittoaan tavoitteleva Dario Cologna venytti torstaina johtonsa minuuttiin ja 20 sekuntiin, kun kakkosena oleva Petter Northug hiipui 32 kilometrin kisassa. Paras suomalainen Matti Heikkinen on 18. sijalla 4.54,2 kärjestä.
  • Naisten kiertuetta johtaa Norjan Marit Björgen 7 sekunnilla ennen Puolan Justyna Kowalczykiä. Krista Lähteenmäki on parhaana suomalaisena neljäntenä (–4.57,2).
  •  

    STT–KAIJA YLINIEMI

    Show sharing buttons

    Tilaa uutiskirjeemme

    Luetuimmat

      Lisää artikkeleita

      • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

        Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
        kirjoittaja Maastohiihto.com
        22.03.2026
      • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

        kirjoittaja Teemu Virtanen
        21.03.2026
      • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

        kirjoittaja Maastohiihto.com
        21.03.2026
      • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

        kirjoittaja Maastohiihto.com
        21.03.2026
      • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

        kirjoittaja Teemu Virtanen
        20.03.2026