Caspersen Falla ja Bransdal Norjan sprinttimestarit
Norjan mestaruushiihdot jatkuivat perjantaina sprinttikilpailuilla. Tyyli oli perinteinen ja mestaruuteen hiihtivät Maiken Caspersen Falla sekä mestaruuttaan puolustanut Eirik Bransdal.
Maiken Caspersen Falla otti ensimmäisen Norjan mestaruutensa. Kuva: Manzoni/NordicFocusNorjan mestaruushiihdot jatkuivat perjantaina sprinttikilpailuilla. Tyyli oli perinteinen ja mestaruuteen hiihtivät Maiken Caspersen Falla sekä mestaruuttaan puolustanut Eirik Bransdal.
Myös maailmancupin sprinteissä vahvasti tällä kaudella hiihtänyt Caspersen Falla hiihti selvään voittoon ennen yllättäjää Maria Nysted Grönvollia. Eilinen kympin Norjan mestari Astrid Jacobsen oli kolmas.
Fallan prologi ei vielä sujunut kauhean hyvin ja semifinaalissa hän ehti myös kaatumaan, mutta finaalissa hän oli omassa luokassaan.
– En hiihtänyt mitenkään hyvin prologia, mutta tulin vain terävämmäksi ja terävämmäksi kilpailun edetessä. Semifinaalin kaatumisen johdosta skarppasin finaaliin ja nyt olen vain ylionnellinen, kertoi ikionnellinen Falla ensimmäisen naisten sarjan Norjan mestaruuden voitettuaan.
Bransdal puolusti kunnialla mestaruutta
Miesten kilpailussa Eirik Bransdal puolusti kunnialla viime talven mestaruuttaan napaten jälleen kultaa. Toiseksi hiihti Norjan uusi superlupaus, vielä juniorisarjalainen Sondre Turvoll Fossli. Pronssi meni Kent Ove Clausenille. Ola Vigen Hattestad jätettiin tällä kertaa neljänneksi.
Bransdal pääsi finaaliin ”lucky loserina”, mutta finaalissa hän oli lyömätön.
– Minulla oli hyvät sukset, mutta minulla oli myös hiukan onnea. Iloitsen tästä voitosta suuresti. Sondre Fossli antoi myös loistavan vastuksen loppukirissä. Viime vuonna otin yllätyskultaa ja ehkä se maistuu makeammalta kuin tämä, mutta olen myös nyt tosi onnellinen kertoi Bransdal NRK:lle.
Norjan mestaruushiihdot
Voss – 27. tammikuuta 2012
Miehet – Sprintti finaali (P)
1. Eirik Brandsdal, Kjelsås IL
2. Sondre Turvoll Fossli, Hokksund IL
3. Kent Ove Clausen, Tydal IL
4. Ola Vigen Hattestad, Ørje IL
5. Øystein Pettersen, Lillomarka Skiklubb
6. Eldar Rønning, Skogn IL
Naiset – Sprintti finaali (P)
1. Maiken Caspersen Falla, Gjerdrum IL
2. Maria Nysted Grønvoll, Furuflaten IL
3. Astrid Uhrenholdt Jacobsen, IL Heming
4. Kari Vikhagen Gjeitnes, Henning Skilag
5. Barbro Kvåle, Brandbu IF
6. Ingvild Flugstad Østberg, Gøvik Skiklubb
>> Miesten tulokset kokonaisuudessaan
>> Naisten tulokset kokonaisuudessaan
Lähde: Langrenn.com – NRK – NTB