Case-Veerpalu ratkeaa vihdoin tänään?

Ratkaisulla voi olla vaikutuksia myös Juha Lallukan tapaukseen.

Ratkaisulla voi olla vaikutuksia myös Juha Lallukan tapaukseen.

Postimees-lehden mukaan urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS antaa tänään ratkaisunsa Andrus Veerpalun doping-jupakassa. Kansainvälinen antidopingtoimisto WADA asetti virolaishiihtäjän kolmen vuoden kilpailukieltoon vuoden 2011 keväällä hänen annettuaan positiivisen dopingnäytteen saman vuoden tammikuussa. Näytteessä oli merkkejä kasvuhormonin käytöstä.

Andrus Veerpalu on kuitenkin vakuutellut syyttömyyttään ja on valittanut asiasta CAS:iin. Tuomioistuin on kuitenkin lykännyt tapauksen ratkaisua jo useita kertoja eteenpäin. Eilen CAS oli kuitenkin antanut tiedotteen, jonka mukaan ratkaisu Veerpalun kohdalla julkaistaan tänään.

Tarton yliopiston tiedemiesten mukaan WADA:n käyttämä testimenetelmä kasvuhormonin mittaamiseksi ei ole pätevä, eikä testin perusteella voi todeta urheilijan käyttäneen synteettistä kasvuhormonia. Myös monen asiantuntijan mukaan tapauksen venyminen ja eteenpäin lykkääminen viittaavat siihen, että Veerpalun syyllisyydestä ei ole ollut takeita.

CAS:in päätöksellä voi olla seurauksia myös Juha Lallukan tapaukseen, sillä Lallukka antoi positiivisen dopingnäytteen saman aineen käytöstä. Lallukka on myös vakuuttanut syyttömyyttään.

Lähde: Postimees

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • Ampumahiihdon A-maajoukkue Suvi Minkkinen
    1

    Ampumahiihdon A-maajoukkue nimetty

    by Maastohiihto.com
    10.04.2025
  • 1

    Ampumahiihdon MM-kilpailujen ohjelma ja aikataulut

    by Maastohiihto.com
    23.01.2025
  • Team Electrofitin Markus Vuorela Ramsaussa
    1

    Team Electrofitin urheilijat on valittu olympiakaudelle

    by Maastohiihto.com
    04.05.2025
  • Team Electrofit
    1

    Team Electrofit hakee maastohiihtäjiä ja ampumahiihtäjiä kaudelle 2025–2026

    by Maastohiihto.com
    12.04.2025
  • 1

    Ampumahiihtomaajoukkueessa influenssaepidemia – lääkäri optimistinen MM-kisojen suhteen

    by STT
    28.01.2025

Lisää artikkeleita

  • Kerttu ja Iivo Niskanen jättäytyvät pois maajoukkueharjoituksista – Johanna Matintalo kritisoi: ”Itsekästä ja solidaarisuuden puutetta”

    Joukkuekaveri antaa olympiatähdille täyslaidallisen maajoukkueesta irtautumisen jälkeen. Tyytymättömyys kytee Suomen maajoukkueen kulisseissa ennen olympiakautta.
    kirjoittaja Maastohiihto.com
    13.05.2025
  • Jarruttaminen rullasuksilla – tärkeitä ohjeita turvallisempaan hiihtoon

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    13.05.2025
  • Polkujuoksu on hyvä kesälaji hiihtäjälle

    kirjoittaja Venla Rantala
    12.05.2025
  • Rullahiihto alamäissä – näin opit oikean tekniikan ja käännökset

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    12.05.2025
  • FIS poisti viestit maailmancupista ja toi uuden kilpailumuodon

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    11.05.2025