Björgen vei Falunin prologin

Norjan Marit Björgen palasi jälleen voittokantaan maailmancupin finaalitourilla Ruotsin Falunissa. Björgen voitti 2,5 km pituisen prologin 4,4 sekunnin erolla ennen isäntämaan Charlotte Kallaa.

Norjan Marit Björgen palasi jälleen voittokantaan maailmancupin finaalitourilla Ruotsin Falunissa. Björgen voitti 2,5 km pituisen prologin 4,4 sekunnin erolla ennen isäntämaan Charlotte Kallaa.

Kolmanneksi hiihti USA:n sprintticupin voittanut Kikkan Randall. Suomalaisittain lyhyt vapaan kilpailu ei mennyt aivan nappiin, sillä Riikka Sarasoja-Lilja oli parhaana 12:s ja Kerttu Niskanen 13:s. Krista Lähteenmäki oli 19:s.

Sarasoja-Lilja kahdestoista ja Niskanen kolmastoista Falunin prologissa

Falunin prologin, vapaalla tavalla hiihdetyn 2,5 kilometrin nopein suomalainen oli Riikka Sarasoja-Lilja. Hän sijoittui 12:nneksi jääden 17,8 sekuntia kisan voittaneesta Norjan Marit Björgenistä.

– Olisin voinut lähteä kovemminkin hakkaamaan alkuun, kun oli lopussa vielä voimia niin hyvin jäljellä. Tosin olisiko niitä voimia sitten ollut, jos olisi kovaa lähtenyt eli se on aina sellaista säätämistä, Sarasoja-Lilja kertoo.

– Keväällä ei aina tiedä ennen starttia, miten kulkee, kun voi olla isojakin heittoja päivissä.

Kerttu Niskanen oli aivan kilpasiskon kannoilla, hän hiihti 13:nneksi.

– Hiihto tuntui hyvältä, mutta liikaa varailin alamäessä ja annoin liikaa tasoitusta. Se jäi harmittamaan. Ei päästy tänään hiihtämään sitä muutettua latua, niin varoin liikaa alamäessä, kun en tiennyt mitä oli tulossa, Niskanen kertoi.

Falunin prologin reittiä muutettiin kisapäivän aamuna urheilijoiden vaatimuksesta. Hiihtäjien mielestä Murhamäki (Mördarbaken) oli liian vaarallinen laskettavaksi ja venäläisiä lukuun ottamatta kaikki muut maajoukkueet ilmoittivat vetäytyvänsä kisasta, jollei latua olisi muutettu turvallisemmaksi.

Kisassa 37:nneksi hiihtänyt Aino-Kaisa Saarinen oli tyytyväinen urheilijoiden keskinäiseen yhteistyöhön sekä siihen, että heitä myös kuunneltiin.

– Nyt se (alamäki) oli inhimillinen ja hiihdettävissä. Kun oli kyseessä hiihtäjien turvallisuus ja siihen kyettiin puuttumaan, niin tuntuu hyvältä. Varsinkin huomenna, kun mennään kovaa ja on yhteislähtö, niin siinä ei paljon pehmusteet reunoilla auta, jos on kasa naisia keskellä latua, Saarinen kertoo.

Kaikkiaan kisaan starttasi kuusi suomalaisnaista. Krista Lähteenmäki ei ollut 19:een sijaan tyytyväinen, sillä kroppa lämpeni kunnolla vasta viimeisen puolen kilometrin aikana.

Anne Kyllönen puolestaan hiihti uransa parhaan Falunin prologin ja oli tyytyväinen, vaikka 32:s sija ei suuria tunteita nostatakaan.

Keskiviikon sprinttikisan vielä jaloissaan tuntenut Mona-Liisa Malvalehto hiihti 49:nneksi.

– En ollu sentään viimeinen, Malvalehto naurahti.

FALUNIN (SWE) FINAALI 2,5 KM (V), NAISET

1. Marit Björgen NOR 6.03,2
2. Charlotte Kalla SWE + 4,4
3. Kikkan Randall USA + 6,6
4. Astrid Jacobsen NOR + 7,1
5. Justyna Kowalczyk POL + 10,8
6. Heidi Weng NOR + 11,2
7. Holly Brooks USA + 12,3
8. Jessica Diggins USA + 14,2
9. Celine Brun-Lie NOR + 14,9
10. Ingvild Östberg NOR + 17,0
12. Riikka Sarasoja-Lilja FIN + 17,8
13. Kerttu Niskanen FIN + 17,9
19. Krista Lähteenmäki FIN + 20,9
32. Anne Kyllönen FIN + 29,6
37. Aino-Kaisa Saarinen FIN + 35,8
48. Mona-Liisa Malvalehto FIN + 51,0

FALUNIN FINAALI 2/4

1. Marit Björgen NOR 7.44,8
2. Justyna Kowalczyk POL + 17,4
3. Charlotte Kalla SWE + 24,1
4. Kerttu Niskanen FIN + 31,6
5. Anne Kyllönen FIN + 45,6
6. Ingvild Östberg NOR + 55,5
7. Jean Aurore FRA + 56,5
8. Katerina Smutna AUT +1.01,0
9. Kikkan Randall USA +1.05,1
10. Katja Visnar SLO +1.06,6
14. Krista Lähteenmäki FIN +1.13,9
15. Mona-Liisa Malvalehto FIN +1.16,6
30. Riikka Sarasoja-Lilja FIN +1.35,7
41. Aino-Kaisa Saarinen FIN +1.48,6

>> Tulokset

-Maastohiihdon tiedotus -Hevoskuuri.fi

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • Ampumahiihdon A-maajoukkue Suvi Minkkinen
    1

    Ampumahiihdon A-maajoukkue nimetty

    by Maastohiihto.com
    10.04.2025
  • 1

    Ampumahiihdon MM-kilpailujen ohjelma ja aikataulut

    by Maastohiihto.com
    23.01.2025
  • Team Electrofitin Markus Vuorela Ramsaussa
    1

    Team Electrofitin urheilijat on valittu olympiakaudelle

    by Maastohiihto.com
    04.05.2025
  • Team Electrofit
    1

    Team Electrofit hakee maastohiihtäjiä ja ampumahiihtäjiä kaudelle 2025–2026

    by Maastohiihto.com
    12.04.2025
  • 1

    Ampumahiihtomaajoukkueessa influenssaepidemia – lääkäri optimistinen MM-kisojen suhteen

    by STT
    28.01.2025

Lisää artikkeleita

  • Kerttu ja Iivo Niskanen jättäytyvät pois maajoukkueharjoituksista – Johanna Matintalo kritisoi: ”Itsekästä ja solidaarisuuden puutetta”

    Joukkuekaveri antaa olympiatähdille täyslaidallisen maajoukkueesta irtautumisen jälkeen. Tyytymättömyys kytee Suomen maajoukkueen kulisseissa ennen olympiakautta.
    kirjoittaja Maastohiihto.com
    13.05.2025
  • Jarruttaminen rullasuksilla – tärkeitä ohjeita turvallisempaan hiihtoon

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    13.05.2025
  • Polkujuoksu on hyvä kesälaji hiihtäjälle

    kirjoittaja Venla Rantala
    12.05.2025
  • Rullahiihto alamäissä – näin opit oikean tekniikan ja käännökset

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    12.05.2025
  • FIS poisti viestit maailmancupista ja toi uuden kilpailumuodon

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    11.05.2025