Anni Kainulainen vaihtoi Hämeenlinnan Hiihtoseuran riveihin
Hämeenlinnan Hiihtoseura haluaa jatkossakin olla Suomen naishiihdon johtava seura. Nuori Anni Kainulainen vaihtoi seuraa puolustavan viestisuomenmestarin riveihin.
Hämeenlinnan Hiihtoseura haluaa jatkossakin olla Suomen naishiihdon johtava seura. Nuori Anni Kainulainen vaihtoi seuraa puolustavan viestisuomenmestarin riveihin.
Jämsästä kotoisin oleva ja tällä hetkellä Jyväskylässä kauppakorkeassa opiskeleva sekä Kaipolan Virettä aiemmin edustanut Anni Kainulainen saavutti viime talvena SM-hopeaa yhdistelmähiihdosta nuorten sarjassa sekä edusti Suomea nuorten MM-kisoissa.
Seuranvaihdolla tulevana talvena ensimmäistä vuottaan naisten sarjassa hiihtävä 20-vuotias Kainulainen haluaa ottaa seuraavan askeleen eteenpäin hiihtäjänä.
– Jämsässä ei olisi oikein löytynyt aikuisurheilijoita eikä viestijoukkuetta. Täällä minulla on seurassa kokeneita aikuisurheilijoita, joilta saan varmasti paljon hyviä ohjeita ja vinkkejä, Kainulainen kertoi ratkaisustaan vaihtaa uuteen seuraan.
– Kyllä minä tätä ratkaisua mietin pitkään kesän aikana, eikä yhtä isoa syytä seuravaihtoon ollut, vaan se oli kokonaisuus, joka ratkaisi seurasiirron. Tämä on yksi askel kohti ammattimaisempaa toimintaa, jota pääsen nyt seuraamaan läheltä, Anni Kainulainen jatkoi.
Anni Kainulainen on asettanut heti kunnianhimoisia tavoitteita ensimmäiselle naisten sarjan vuodelleen.
– Kyllä Rukan ja Salpausselän maailmancupin osakilpailuissa haluaisin päästä hiihtämään. En ole näissä aiemmin hiihtänyt. Viime talvena olisin Salpausselälle päässyt, mutta sairastuin. Ja kyllä myös alle 23-vuotiaiden MM-kisat kiinnostavat, mutta se riippuu vähän siitä, että millainen ja minkäkokoinen joukkue sinne valitaan. SM-kisoissa tavoittelen sijoituksia kymppisakissa, kertoo Kainulainen henkilökohtaisista tavoitteistaan viestitavoitteiden lisäksi.
Hämeenlinna haluaa pitää jatkossakin naisten viestivaltikkaa
Anni Kainulainen (vas.), Teija Lehtimäki, Laura Ahervo, Jenni Mattila ja Maija Hakala haluavat jatkossakin pitää naisten hiihtovaltikan Hämeenlinnassa. Kuva: Hevoskuuri.fiHämeenlinnan Hiihtoseura voitti viime talvena SM-viestikultaa Imatralla kirkastaen näin edelliskauden hopean kultaiseksi. Lisäksi seura saavutti hopeaa SM-parisprintistä ja kakkossijan Suomen Cupissa. Hämeenlinna oli myös paras seura naisten 30 km:llä saaden Marja-Liisan pokaalin haltuunsa. Hämeenlinnan Hiihtoseuran valmennuspäällikön Jari Tuomisen mukaan Anni Kainulaisen tulon myötä joukkueeseen saatiin kaivattua laajuutta.
– Me tarvitsemme isompaa ryhmää ja useamman kuin kolme hiihtäjää. Pelkästään kolmella hiihtäjällä on aika haavoittuvainen, Jari Tuominen sanoo seuran intresseistä laajentaa naisten ryhmää.
Yhteisiä leirejä Hämeenlinnan naiset eivät kesällä ole ehtineet pitää, johtuen vaikeuksista löytää sopivia yhteisiä ajankohtia mm. Laura Ahervon tiiviin A-maajoukkueleirityksen johdosta. Näin yhteiset tapaamiset ajoittuvat pakostakin enemmän talveen ja yhteisiin kisareissuihin. Tavoitteena Hämeenlinnan Hiihtoseuralla on jatkossakin olla johtava naishiihdon seura Suomessa.
– Jos viime talvena saavutti SM-kultaa, niin ei sitä oikein vähempää voi tavoitella, kuin viestikullan puolustamista. Lisäksi Suomen Cup kiinnostaa, jossa tulee yhteensä viisi viestikilpailua. Muita kovia naisjoukkueita ovat varmasti Oulun Hiihtoseura Riitta-Liisa Roposen johdolla sekä Leppävirran Viri, jonka riveissä Kati Venäläinen tekee jonkunlaista paluuta. Myös Vuokatti Ski Team on vahvistunut Susanna Saapungin tulon myötä ja samoin Lappeen Riento on varmasti kova ja saa nähdä millaisen joukkueen Lempäälän Kisa saa jalkeille, Tuominen tuumii.
Hämeenlinnan Hiihtoseuran naisista kirkkain tähti on Laura Ahervo, joka kuuluu toista kautta A-maajoukkueeseen ja tähtää tosissaan maailmancupin kisoihin sekä MM-kisoihin pääsyyn. Toinen huipulle pyrkivä hiihtäjä on Maija Hakala, joka on useamman vuoden ajan napsinut sijoituksia kymppikärjessä SM-kisoissa sekä edustanut Suomea mm. Skandinavia-cupissa. Nyt myös Hakala haluaa ottaa sen seuraavan askeleen ja päästä hiihtämään myös maailmancupin osakilpailuja.
Kultaisen viestijoukkueen kolmas lenkki, Teija Lehtimäki, sen sijaan keskittyy jatkossa enemmän perhe- ja työelämään ja omien sanojen mukaan ”intohimoinen harjoittelu ei enää sytytä samalla lailla kuin ennen”, mutta myös Lehtimäki lupaa pitää itseään riittävän hyvässä kunnossa, mikäli joukkueisiin häntä edelleen tarvitaan. Viestijoukkueita tehdessä käytettävissä ovat myös enemmän pidemmille matkoille keskittyvä Jenni Mattila sekä Lauran pikkusisko Eeva Ahervo. Hevillä hämeenlinnalaiset eivät siis ykköspaikastaan halua luopua.
Laura Ahervon ja Maija Hakalan mietteistä vielä lisää Hevoskuurissa lähipäivinä.
– Tero Viljanen