1950-luvun olympiaedustaja Eeti Nieminen kuoli
1950-luvulla Suomen hiihtoparhaimmistoon lukeutunut Eeti (Edvard) Nieminen on kuollut. Keskiviikkona Helsingissä kuollut Nieminen oli 89-vuotias.
1950-luvulla Suomen hiihtoparhaimmistoon lukeutunut Eeti (Edvard) Nieminen on kuollut. Keskiviikkona Helsingissä kuollut Nieminen oli 89-vuotias.
Nieminen ei yltänyt olympia- tai MM-tasolla mitalisijoille, mutta hän kuului maailman parhaimmistoon etenkin yhdistetyssä. Hän oli Oslon talviolympialaisissa 1952 kahdeksas ja neljä vuotta myöhemmin Cortina d’Ampezzossa yhdeksäs. Oslon olympialaisten maastohiihdossa hän oli 21:s tuolloin ohjelmassa olleella 18 kilometrin matkalla.
Urheilu-uransa jälkeen Nieminen vaikutti liikemiehenä radio- ja televisioalalla sekä urheiluvälinekaupassa.
(STT)




