Suvi Minkkinen kohtasi voittajansa ampumahiihdon kauden avauksessa Kontiolahdella

Suvi Minkkinen
Suomen viime kauden ampumahiihtotähti ja tulevan talven olympiamitalitoivo Suvi Minkkinen jäi lauantaina toiseksi Kontiolahdella järjestettävien GP-kilpailujen pikakilpailuissa.

Suomen viime kauden ampumahiihtotähti ja tulevan talven olympiamitalitoivo Suvi Minkkinen jäi lauantaina toiseksi Kontiolahdella järjestettävien GP-kilpailujen pikakilpailuissa.

Joutsan Pommia seuratasolla edustava Suvi Minkkinen räiski kolme ohilaukausta ja hävisi 31,2 sekuntia Kontiolahden Urheilijoiden Inka Hämäläiselle, joka ampui puhtaasti. Ahveniston Ampumahiihtäjien Sonja Leinamo oli kolmas. Hän ampui kolme hutia.

Suvi Minkkinen nousi viime kaudella maailman kärkeen ottamalla kaksi henkilökohtaista palkintopallisijaa ampumahiihdon maailmancupissa ja kaksi palkintopallisijaa parisekaviestistä yhdessä Tero Seppälän kanssa. Pari voitti tammikuussa Oberhofin kisan.

Tämän päivän GP:n miesten kisassa Punkalaitumen Kunnon Turkka Nieminen voitti puhtaalla ammunnalla. Kontiolahden Urheilijoiden Kalle Loukkaanhuhta hävisi Niemiselle yli minuutin ja oli toinen. Tuusulan Voima-Veikkojen Tuomas Harjula jäi kolmanneksi.

Kainuun käräjäoikeuden törkeästä vammantuottamuksesta ja metsästysrikoksesta tuomitsema Arttu Heikkinen oli seitsemäs. Puijon Hiihtoseuraa edustava Heikkinen ampui viime vuoden syyskuussa Hyrynsalmella metsästysretkellä haulikolla lintua, mutta osui metsästyskaveriinsa. Ylen mukaan Heikkinen on valittanut tuomiostaan hovioikeuteen. Heikkisen mukaan kyse oli tapaturmasta.

Liity Maastohiihto.com:n jäseneksi ja saat eksklusiivisien artikkelien ohella myös alla olevia muita etuja:

Mitä jäsenyyteen kuuluu? 

Langrenn.comLangd.seMaastohiihto.comProxcskiing.com

Kolme ensimmäistä ovat kukin johtavia hiihtosivustoja maissaan Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Seurannassa ovat niin maastohiihdon, ampumahiihdon kuin pitkän matkan hiihdonkin tapahtumat. Neljäs on englanninkielinen sivusto, joka seuraa maastohiihtoa ja pitkän matkan hiihtoa.

Sivustomme tarjoavat siis todellisen hiihdonystävän olohuoneen lajien äärellä.

SC Play

Kaikki Ski Classics -sarjan Pro Tour -tapahtumat livelähetyksinä ja jälkikäteen katsottavina englanninkielisellä selostuksella. Lähetyksiä maustavat mielenkiintoiset asiantuntijakommentaattorit kuten Petter Eliassen ja Anders Aukland.

SC MyPages

Seuraa kilpailutuloksiasi ja kerää digitaalisia pinssejä. SC MyPages on Ski Classics -sarjan verkkoyhteisö niin Pro Tour -hiihtäjille kuin kuntohiihtäjillekin. Aseta tavoitteita, haasta ystäviäsi ja vertaile tuloksiasi.

Maastohiihto.com:n jäsenenä saat muun muassa suksi- ja muita varustetestejä, harjoitusvinkkejä alan osaajilta, ravintotietoutta, mielenkiintoisia haastatteluja ihmisiltä hiihtomaailmasta ja kaikki live-lähetykset SC Play-suoratoistopalvelussa. Liity siis nyt Maastohiihto.com:n jäseneksi ja pääset hiihdon ytimeen.

Liity jäseneksi täältä.

Teksti: STT Urheilu/Teemu Virtanen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • Suvi Minkkinen
    1

    Suvi Minkkinen kohtasi voittajansa ampumahiihdon kauden avauksessa Kontiolahdella

    by Teemu Virtanen
    15.11.2025
  • Suomelle Klementtinen
    1

    Suomelle hopeaa nuorten MM-ampumahiihdosta

    by Maastohiihto.com
    03.03.2025
  • ampumahiihtotähti Felix Leitner
    1

    Ampumahiihtotähti järkyttää – lopettaa uransa välittömästi, vain 28-vuotiaana

    by Maastohiihto.com
    17.10.2025
  • pitkän kauden rasitus Minkkinen
    1

    Pitkän kauden rasitus uuvutti Suvi Minkkisen

    by Maastohiihto.com
    16.03.2025
  • 1

    Ampumahiihdon MM-kilpailujen ohjelma ja aikataulut

    by Maastohiihto.com
    23.01.2025

Lisää artikkeleita

  • Suuri suksitesti 2025 – Sauvat

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    12.11.2025
  • Olos avaa kansainvälisen hiihtokauden 24 eri maan hiihtäjien siivittäminä

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    12.11.2025
  • Kerttu Niskasen ja Krista Pärmäkosken tulot kasvoivat viime vuonna

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    12.11.2025
  • Team Eksjöhus – viime kauden mestarijoukkue puolustaa voittoaan kokemuksellaan ja värikkäällä kokoonpanollaan

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    12.11.2025