Suomalaisten hiihtäjien tilanne Tourilla ennen Davosia

Tour de Skin kolme ensimmäistä kisaa ovat takana, ja kiertue siirtyy Italian Toblachista Sveitsin Davosiin. Suomalaisten hiihtäjien suoritukset ovat olleet ailahtelevia, mutta sunnuntain unelmapäivä toi kaksi voittoa sinivalkoisia värejä kantaville hiihtäjille. Tourilla parhaana suomalaisena on nyt Kerttu Niskanen.

Tour de Skin kolme ensimmäistä kisaa ovat takana, ja kiertue siirtyy Italian Toblachista Sveitsin Davosiin. Suomalaisten hiihtäjien suoritukset ovat olleet ailahtelevia, mutta sunnuntain unelmapäivä toi kaksi voittoa sinivalkoisia värejä kantaville hiihtäjille. Tourilla parhaana suomalaisena on nyt Kerttu Niskanen.

Suomalaisten hiihtäjien tilanne heikkeni sunnuntain loistopäivästä, mutta naisten puolella kärkihiihtäjämme ovat yhä taisteluasemissa.

Kerttu Niskanen menetti Tour de Skin kolmannessa kilpailussa hieman asemiaan uudenvuodenpäivänä Toblachissa. Viidentenä vapaan hiihtotavan 20 kilometrille startannut Niskanen sijoittui takaa-ajossa kahdeksanneksi, ja ero kokonaiskilpailua johtavaan Yhdysvaltain Jessie Digginsiin venyi 28:sta 53:een sekuntiin.

Sunnuntain kympin voittanut Niskanen jatkaa kiertuetta seitsemäntenä, kun hän päätyi kokonaiskilpailun sekuntien pyöristysten jälkeen samaan aikaan seitsemänneksi sijoittuneen Ruotsin Frida Karlssonin kanssa. Niskanen merkittiin Karlssonin edelle sunnuntain voiton ansiosta.

Diggins johtaa kiertuetta lähes 50 sekunnilla Saksan Victoria Carliin sekä Ruotsin Linn Svahniin ja Jonna Sundlingiin. Myös norjalaiset Astrid Øyre Slind ja Heidi Weng ovat niukasti Niskasen edellä.

Kiertue jatkuu keskiviikkona Davosissa, missä kilpaillaan 1  600 metrissä. Kilpailut korkealla merenpinnan yläpuolella ovat aina sopineet hyvin Niskaselle.

–  Hyvillä mielin Davosiin. Ei haittaa, että menemme korkealle, Niskanen vahvisti VSport1:n tv-haastattelussa.

Kiri sammui ruuhkaan

Takaa-ajossa Niskanen tyytyi Ruotsin Emma Ribomin ja Sundlingin matkavauhtiin, mutta Karlssonin vauhdittama ryhmä tavoitti kolmikon kahdeksan kilometriä ennen maalia.

–  Ajattelin, että siinä on hyvät veturit, mutta vauhti oli paikoitellen aika hiljaista, Niskanen katui ratkaisuaan Hiihtoliiton äänitallenteella.

Kiriin Niskanen ei päässyt, kuten olisi halunnut.

–  Tiesin sprintterit kirissä vahvoiksi ja yritin omaa ratkaisua ennen stadionia, mutta ajauduin pussiin. Tila loppui, ja siinä meni vauhdit. Yritys meni tavallaan hukkaan.

Krista Pärmäkoski pääsi Karlssonin vetämässä ryhmässä Niskasen kannoille, mutta kangistui joukosta viime kilometreillä.

–  Olen kokonaistilanteeseen ihan tyytyväinen. Pelissä ollaan, Touria kymmenentenä jatkava Pärmäkoski totesi.

–  Davosissa uutta matoa koukkuun.

Pärmäkoski on jäänyt 1.18 kärjestä. Jasmi Joensuu on kiertueella 24:s, Anne Kyllönen 31:s ja Vilma Ryytty 48:s.

Hyvärinen hukkasi 27 sijaa

Miesten maajoukkue juhli sunnuntaina Perttu Hyvärisen yllätysvoittoa Tourin kympillä. Iloiset ilmeet ja tunnelmat happanivat takaa-ajossa, kun suomalaisten suksiin ei saatu kunnon luistoa. Fluorittomuus aiheuttaa huoltojoukoille paljon päänvaivaa, koska kokemusta ja testituloksia uusista voiteista on vielä aika niukasti. Sunnuntaina huolto onnistui täydellisesti, mutta maanantaina miesten kisassa jäätiin kauas edellisen päivän huippuvoitelusta.

Näin suomalaisten hiihtäjien tilanne miesten puolella romahti melko lailla, kun Hyvärinen putosi takaa-ajossa neljänneltä tilalta sijalle 31 ja yli kolmen minuutin päähän kärjestä. Myös Lauri Vuorinen ei pystynyt pitämään loistavaa lähtöpaikkaansa liukuen viidenneltä tilalta sijalle 32.

–  Ei ollut mahdollisuutta hiihtää kunnon mukaista suoritusta, Hyvärinen kaunisteli aatoksensa välineongelmista.

–  Iso pettymys. Harmittaa, kun tipuin kokonaistilanteessa näin kauas. Mutta kunto on tallella. Koitetaan rypistellä.

–  Aika perusveto minulle vapaan distanssimatkalle. Jyrkät olivat myrkkyä mulle tänään, mutta helpoilla pätkillä oli mukava tulla peesissä. Tähän päivään lähteminen oli hieno kokemus. On tämä edelleen yläkanttiin siihen, mitä osasin odottaa, Lauri Vuorinen totesi maalissa kisan jälkeen vähemmän pettyneenä kuin Hyvärinen.

Remi Lindholm paransi kahdeksan pykälää sijalle 27. Heti kilpailun jälkeen hän mainosti, että sukset olivat ”aika paskat ylä- ja alamäkeen”.

–  Taistelua oli koko kisa. Otettiin, mitä oli otettavissa, mutten ole tyytyväinen, Lindholm sanoi myöhemmin hiihdostaan äänitallenteella.

Norjan Harald Östberg Amundsen livisti takaa-ajossa yli puolen minuutin johtoasemaan ja Digginsin tapaan kiertueen voittajasuosikiksi. Norjan Erik Valnes taipui kärjestä toiseksi, ja joukkuetoveri Jan Thomas Jenssen johtaa tasaista kamppailua kolmossijasta.

Viidentenä takaa-ajoon lähtenyt Lauri Vuorinen on siis kokonaiskilpailussa 32:s, Markus Vuorela 38:s, Arsi Ruuskanen 40:s ja Joni Mäki 60:s.

Maailmancupin ja suomalaisten hiihtäjien tilanne:

Naiset: 1) Diggins 943, 2) Ribom 828, 3) Rosie Brennan USA 787, 4) Svahn 731, 5) Carls 729, 6) Ebba Andersson Ruotsi 680,…suomalaisia: 9) Niskanen 567, 28) Joensuu 249, 30) Kyllönen 209, 36) Pärmäkoski 168.

Miehet: 1) Amundsen 864, 2) Johannes Hösflot Kläbo Norja 734, 3) Pål Golberg Norja 689, 4) Valnes 660, 5) Calle Halfvarsson Ruotsi 525, 6) Andrew Musgrave Britannia 480,…suomalaiset: 14) Iivo Niskanen 350, 27) Vuorinen 254, 36) Hyvärinen 180, 39) Lindholm 165, 40) Mäki 161, 44) Vuorela 143.

Alla on Tour de Skin jäljellä oleva ohjelma (ajat ovat paikallisaikaa eli tunnin Suomen ajan jäljessä):

Keskiviikko, 3.1. 2024 – Davos/SUI: sprintti vapaalla

  • 14:30 CET: sprintti karsinta F, miehet
  • 14:30 CET: sprintti karsinta F, naiset
  • 17:00 CET: sprintti finaali F, miehet
  • 17:00 CET: sprintti finaali F, naiset

Torstai, 4.1.2024 – Davos/SUI: takaa-ajo perinteinen

  • 10:45 CET: takaa-ajo C, naiset
  • 13:00 CET: takaa-ajo C, miehet

Lauantai, 6.1.2024 – Val Di Fiemme/ITA: 15km yhteislähtö perinteinen

  • 11:30 CET: 15km yhteislähtö C, naiet
  • 15:25 CET: 15km yhteislähtö C, miehet

Sunnuntai, 7.1.2024 – Val Di Fiemme/ITA: 10km yhteislähtö vapaalla – loppunousu

  • 14:30 CET: 10km yhteislähtö F, miehet
  • 15:45 CET: 10km yhteislähtö F, naiset

Lue lisää Tour de Ski:hin liittyviä artikkeleja ja tuloksia ProXCskiing.com-sivustolla. Lue maastohiihtoon liittyviä artikkeleja tästä.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • 1

    Maastohiihdon MM-kilpailujen ohjelma ja aikataulut

    by Maastohiihto.com
    03.03.2025
  • viikonlopun 50 km Remi Lindholm
    1

    Viikonlopun 50 km kisoihin lähtee kuusi suomalaishiihtäjää

    by Maastohiihto.com
    07.03.2025
  • viestijoukkueet
    1

    Viestijoukkueet julki huomiseen miesten kisaan – aikataulumuutos

    by Maastohiihto.com
    05.03.2025
  • Klæbo
    1

    Selibaatilla kultamitaleita ja dopingtestaajat herättivät Vuorisen

    by Maastohiihto.com
    04.03.2025
  • historiallinen viesti
    1

    Historiallinen viesti Trondheimissä – aikataulumuutos!

    by Maastohiihto.com
    06.03.2025

Lisää artikkeleita

  • Jesper West – Maalahden voimamies, joka löysi intohimonsa pitkiltä laduilta

    Jesper Westin nimi ei kenties sano monelle suomalaiselle hiihtoa seuraavalle fanille kovin paljoa, mutta hiihtäjä on ollut parina vuotena paras suomalainen kovassa Klarälvsloppetissa Ruotsissa. Nyt Jesper haluaa nousta lähemmäksi Vasaloppetin kärkeä ja toimia esikuvana muillekin työssä käyville kilpakuntoilijoille. Tämä artikkeli julkaistiin kaksi viikkoa sitten jäsenille ja nyt avoimena.
    kirjoittaja Teemu Virtanen
    19.10.2025
  • Kuka on Suomen tunnetuin hiihtäjä kautta aikojen?

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    19.10.2025
  • Bruse Sauerland Ski Team – Saksan johtava pitkän matkan hiihtojoukkue jatkaa nousuaan

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    19.10.2025
  • Viidenkympin väliaikalähdön paluu – mitä mieltä Ski Classics-hiihtäjät ovat kisasta?

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    18.10.2025
  • Team Aktiv mot Kreft taistelee syöpää vastaan – uusi norjalaisjoukkue yhdistää huippuhiihdon ja tärkeän asian

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    18.10.2025