Pärmäkoski Tour de Skille – Norjan ja Ruotsin joukkueet nimetty

Tour de Ski lähestyy, ja Krista Pärmäkoski on Suomen joukkueessa mukana. Myös Ruotsi ja Norja ovat nimenneet kiertueen joukkueensa.

Tour de Ski lähestyy, ja Krista Pärmäkoski on Suomen joukkueessa mukana. Myös Ruotsi ja Norja ovat nimenneet kiertueen joukkueensa.

Pärmäkoski palaa maastohiihdon maailmancupiin, kun perinteinen Tour de Ski alkaa Italian Toblachissa ennen vuodenvaihdetta.

Pärmäkoski sai joulukuun alussa koronatartunnan, minkä takia hän jätti viime viikonloppuna Norjan Trondheimissa kisatun maailmancupin väliin. Trondheimissa järjestetään vuonna 2025 pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailut. 

Vuodenvaihteen Tour de Skille on nimetty 13 suomalaishiihtäjää: kuusi naista ja seitsemän miestä. Kiertue alkaa Toblachissa 30. joulukuuta.

Myös Norja julkisti maanantaina joukkueen Tour de Skille. Maastohiihtomahti lähtee matkaan peräti 19 urheilijalla.

Yksi nimi joukosta kuitenkin puuttuu: naisten maailmancupin hallitseva mestari Tiril Udnes Weng ei ole kilpaillut tällä kaudella lainkaan sairastuttuaan koronaan juuri ennen kauden alkua.

Norjan kymmenen mieshiihtäjän joukkoa johtaa Tourin kahdella viime kaudella voittanut Johannes Hösflot Kläbo, joka on ampaissut maailmancupin kärkeen voittamalla neljä viidestä viime kisasta. Kläbo voitti viikonloppuna kaikki kolme matkaa Trondheimin maailmancupissa.

Naisissa Norja ei ole voittanut Tour de Skin kokonaiskilpailua sitten Therese Johaugin ja vuoden 2020. Tällä kaudella yhdeksän kilpailun jälkeen maailmancupin paras norjalainen on Lotta Udnes Weng sijalla yhdeksän. Hän on kahdeksan muun norjalaisnaisen ohella mukana Tourilla, joka alkaa 30. joulukuuta Italian Toblachissa ja päättyy 7. tammikuuta Italian Val di Fiemmessä. Kiertueella käydään myös Sveitsin Davosissa.

Ruotsi saa suksille odotetun kovan joukkueen kiertueelle. Tiistaina julkistetussa ryhmässä on 19 urheilijaa, ja mukana on myös koronasta toipunut sprinttihiihdon viime vuosien arvokisahallitsija Jonna Sundling.

Olympiavoittaja ja maailmanmestari Sundling kisasi maailmancupin avauskisoissa Rukalla, mutta on sen jälkeen ollut sivussa.

–  Onhan se ollut turhauttavaa hänelle, mutta hän on kylmänviileä ja päämäärätietoinen urheilija. Hän on tullut takaisin ennenkin (vahvana), totesi Ruotsin maajoukkuemanageri Anders Byström.

Ruotsin naisjoukkue on Sundlingin poissaolosta huolimatta ollut vaikuttavassa vireessä: maailmancupin kärkikahdeksikossa ruotsalaisia on peräti viisi. Yhtenä heistä Tour de Skin voittoa puolustava Frida Karlsson, joka on Sundlingin tavoin joutunut kamppailemaan koronan kanssa tällä kaudella. Byströmin mukaan Karlsson on kuitenkin jälleen havittelemassa Tour-voittoa.

–  Sen täytyy olla tavoite (hänelle). Mutta maailmancupia johtava Jessie Diggins on kova vastus, Byström sanoi.

Ruotsin joukkueen kokoonpanon voit lukea tästä ja Norjan tästä. Lue lisää maastohiihtoon ja maailmancupiin liittyviä artikkeleja tästä.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • 1

    Maastohiihdon MM-kilpailujen ohjelma ja aikataulut

    by Maastohiihto.com
    03.03.2025
  • viikonlopun 50 km Remi Lindholm
    1

    Viikonlopun 50 km kisoihin lähtee kuusi suomalaishiihtäjää

    by Maastohiihto.com
    07.03.2025
  • viestijoukkueet
    1

    Viestijoukkueet julki huomiseen miesten kisaan – aikataulumuutos

    by Maastohiihto.com
    05.03.2025
  • Klæbo
    1

    Selibaatilla kultamitaleita ja dopingtestaajat herättivät Vuorisen

    by Maastohiihto.com
    04.03.2025
  • historiallinen viesti
    1

    Historiallinen viesti Trondheimissä – aikataulumuutos!

    by Maastohiihto.com
    06.03.2025

Lisää artikkeleita

  • Tero Seppälä ja Suvi Minkkinen ylsivät Super Sprintin finaaleihin Loop One-kisassa

    Viikonloppun käytiin uusi ampumahiihdon rullahiihtokisa Loop One Saksan Münchenissä, ja suomalaiset ampumahiihtäjät suorittivat tiensä aina finaaleihin asti.
    kirjoittaja Maastohiihto.com
    20.10.2025
  • Danish Skimarathon Team on tanskalaisen hiihdon lippulaiva

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    20.10.2025
  • Jesper West – Maalahden voimamies, joka löysi intohimonsa pitkiltä laduilta

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    19.10.2025
  • Kuka on Suomen tunnetuin hiihtäjä kautta aikojen?

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    19.10.2025
  • Bruse Sauerland Ski Team – Saksan johtava pitkän matkan hiihtojoukkue jatkaa nousuaan

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    19.10.2025