Sairastelu ja selkäongelmat Mäkäräisen kiusana keskiviikkona – Minkkinen iloitsi onnistumisestaan
Huoltokaan ei onnistunut täydellisesti.
Huoltokaan ei onnistunut täydellisesti.
Maajoukkuehiihtäjillä on ollut ruuhkaa harjoitusladuilla. Harrastajatilanne huolettaa.
Anne Kyllönen nosti Kainuun Hiihtoseuran toiseksi.
Kesä sujui hyvin, mutta se ei näy talvella.
Sairastelu häirinnyt Joni Mäkeä.
Anne Kyllönen sivakoi parasta vauhtia maastohiihdon Suomen Cupin naisten viiden kilometrin perinteisen kilpailussa Vantaalla. Maailmancupissakin kelpo sijoituksia tällä kaudella napsinut kajaanilainen oli Vantaan tykkilumiladuilla etevin ennen Susanna Saapunkia ja Laura Monosta.
Kouvolan Hiihtoseuran Lauri Lepistö piti hyvää vauhtia maastohiihdon Suomen Cupissa Vantaalla ja voitti miesten 10 kilometrin perinteisen tyylin kilpailun. Lepistö voitti toiseksi tulleen Jämin Jänteen Ristomatti Hakolan peräti 16,9 sekunnilla.
Hiihtäjien kiittämä hieroja Kerttu Helynen perää Hiihtoliittoon parempaa sopimuskulttuuria ja kyseenalaistaa Hiihtoliiton näkemyksen, jonka mukaan huippuhiihdossa hieronta voidaan pääosin korvata fysioterapialla.
Kaisa Mäkäräinen antoi ajattelemisen aihetta niille, jotka ovat pitäneet viikonloppuna 37 vuotta täyttänyttä ampumahiihtäjää eilispäivän menestyjänä. Hän otti naisten maailmancupissa kauden ensimmäisen palkintokorokepaikkansa suoraan ykkössijalla Saksan Oberhofissa.
Ristomatti Hakola ja Joni Mäki juhlivat joulun alla kolmossijaa maastohiihdon maailmancupin pariviestissä Sloveniassa, mutta Saksan Dresdenissä suomalaisilla ei ollut vastaavassa kisassa asiaa kärkikymmenikköön. Vapaalla hiihtotavalla kaikki Suomen parit karsiutuivat finaaleista.
End of content
End of content