FIS antoi lisätietoja uudesta sauvasäännöstä: mitä tapahtuu jos sauva katkeaa?

Kansainvälinen hiihtoliitto FIS on tiedottanut sivuillaan uudesta sauvasäännöstä. Kaikissa FIS:n alaisissa perinteisen hiihtotavan kilpailuissa kilpailijan käyttämä sauva saa olla enintään 83 prosenttia kilpailijan pituudesta.

Kansainvälinen hiihtoliitto FIS on tiedottanut sivuillaan uudesta sauvasäännöstä. Kaikissa FIS:n alaisissa perinteisen hiihtotavan kilpailuissa kilpailijan käyttämä sauva saa olla enintään 83 prosenttia kilpailijan pituudesta.

Tiedotteen mukaan päätös on tehty kahden vuoden huolellisen mietinnän ja tutkimusten jälkeen. Suurin osa hiihdon ystävistä kannattaa edelleen kahta eri tekniikkaa, eikä tasatyöntöä katsota omaksi tekniikaksi.

– Vaikka tilanne näyttää olevan hyvin hallussa maailmancupin tasolla, on tilanne huomattavasti vaikeampi alemmilla tasoilla ja massahiihdoissa. Lisäksi etenkin nuorten hiihtäjien harjoitusmetodien ja välineiden kehityksen kannalta oleellisia asioita otettiin tässä päätöksessä huomioon, lausuu artikkeli.

Tiedotteen mukaan päätöksentekoon osallistui laaja kirjo hiihtoihmisiä urheilijoista valmentajiin. Varsinaisen ehdotuksen sääntömuutoksesta teki Saksan hiihtoliitto. FIS myöntää myös sen, että päätös olisi pitänyt tehdä jo kevään tai kesän aikana, mutta asiaan reagoitiin erittäin nopeasti, sillä myös tasatyönnön kehitys on ollut nopeaa.

Tasatyonto170312VeltNFSauvan pituussääntö koskee myös massahiihtoja. Kuva: Veltheim/NordicFocus

Asiaan halutiin reagoida muun muassa siksi, että valmentajilta saadun palautteen mukaan useat urheilijat testasivat kesän aikana jopa 10 senttiä pidempiä sauvoja kuin edellisinä vuosina. Alun perin Saksan liitto ehdotti 85 prosentin maksimimittaa, mutta FIS päätti muuttaa sen 83:een, sillä sauvan pituutta mitataan hiihtäjiltä monot jalassa. Lisäksi Saksan ehdotuksessa pituus oli määritelty sauvan kärkeen, mutta hyväksytyssä säännössä mittaus otetaan siitä kohtaa, josta sauvan remmi liittyy sauvaan.

FIS:n mukaan uusi sääntö ei estä hiihtäjiä tasatyöntämästä, eikä poista sitä hiihdosta.

– Tulevan kauden kokemuksia tutkitaan erittäin tarkkaan ensi keväänä ja mahdollisista uusista muutoksista, kuten sauvamitan pituusrajan laskemisesta entisestään, voidaan keskustella, artikkelissa sanotaan.

Sauvan pituutta aiotaan myös valvoa kilpailuissa. Virallisissa harjoituksissa tulee olla laitteita, joiden avulla urheilijat ja heidän valmentajansa voivat itse varmistua sauvan oikeasta pituudesta. Sauvan pituus voidaan tarkistaa myös ennen kilpailun alkua ja kilpailun jälkeen. Pituuden tarkistus voidaan tehdä kohdennetusti hiihtäjiin tai mittaukseen voidaan ottaa satunnaisesti hiihtäjiä. Liian pitkiä sauvoja pitävää urheilijaa ei päästetä ladulle, mikäli tämä havaitaan ennen lähtöä.

Entä jos sauva katkeaa?

Sitten tullaankin siihen monen mieltä askarruttaneeseen kysymykseen: Mitä tapahtuu, jos sauva katkeaa? Ladun varrella on lukuisia sauvoja kädessään pitäviä huoltomiehiä ja usein urheilija saa käteen lähimmän vapaana olevan sauvan pituudesta riippumatta. Joskus sauvoja tarjoavat jopa naapurimaiden huoltajat, joskaan ei aina, kuten monet vanhemmat lukijat muistavat. Massahiihdoissa varasauvoja saa huoltopisteiltä .

– Sauvan katkeaminen on erittäin yleistä, erityisesti yhteislähtökilpailuissa, takaa-ajoissa ja sprinteissä. Mikäli urheilija katkaisee sauvansa, hän tarvitsee uuden sauvan tilalle mahdollisimman nopeasti. On mahdollista, ettei uusi sauva täytä 83 prosentin säännön vaatimuksia. Tässä tapauksessa eripituisilla sauvoilla hiihtämistä ei katsota hyötynä urheilijalle. Uuden sauvan pituudella ei ole merkitystä ja hiihtäjä saa hiihtää maaliin saakka ilman sanktioita, kuuluu vastaus.

Entä jos urheilija katkoo molemmat sauvansa?

– Jos molemmat sauvat katkeavat ja urheilija saa uuden parin, on niiden täytettävä 83 prosentin sääntö, FIS:n tiedote täsmentää.

-Juho-Veikko Hytönen

FIS:n englanninkielisen tiedotteen voi lukea kokonaisuudessaan liiton sivuilta: ”Q&A maximum classic technique poles”

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • Kainuun käräjäoikeus Ampumahiihdon Arttu Heikkinen
    1

    Kainuun käräjäoikeus antoi päätöksensä Arttu Heikkisen rikossyytteestä

    by Maastohiihto.com
    01.09.2025
  • Suomelle Klementtinen
    1

    Suomelle hopeaa nuorten MM-ampumahiihdosta

    by Maastohiihto.com
    03.03.2025
  • ampumahiihtotähti Felix Leitner
    1

    Ampumahiihtotähti järkyttää – lopettaa uransa välittömästi, vain 28-vuotiaana

    by Maastohiihto.com
    17.10.2025
  • 1

    Ampumahiihdon MM-kilpailujen ohjelma ja aikataulut

    by Maastohiihto.com
    23.01.2025
  • 1

    Ampumahiihdon MM-kisat: naisten yhteislähtö tänään kello 14.45

    by Kjell-Erik Kristiansen / Käännös Venla Rantala
    23.02.2025

Lisää artikkeleita

  • Tero Seppälä ja Suvi Minkkinen ylsivät Super Sprintin finaaleihin Loop One-kisassa

    Viikonloppun käytiin uusi ampumahiihdon rullahiihtokisa Loop One Saksan Münchenissä, ja suomalaiset ampumahiihtäjät suorittivat tiensä aina finaaleihin asti.
    kirjoittaja Maastohiihto.com
    20.10.2025
  • Danish Skimarathon Team on tanskalaisen hiihdon lippulaiva

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    20.10.2025
  • Jesper West – Maalahden voimamies, joka löysi intohimonsa pitkiltä laduilta

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    19.10.2025
  • Kuka on Suomen tunnetuin hiihtäjä kautta aikojen?

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    19.10.2025
  • Bruse Sauerland Ski Team – Saksan johtava pitkän matkan hiihtojoukkue jatkaa nousuaan

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    19.10.2025