Ankara pettymys Suomen mieshiihtäjille – Iivo Niskanen keskeytti: ”Ei ollut hauska enää jatkaa kilpailua”

Tour de Ski -kiertueen kolmannesta kilpailusta tuli Suomen mieshiihtäjille raju pettymys. Iivo Niskanen keskeytti kilpailun ja koko kiertueen, ja Markus Vuorela oli perinteisen hiihtotavan 10 kilometrin väliaikalähdössä parhaana suomalaisena 26:s yli minuutin päässä kärjestä.

Tour de Ski -kiertueen kolmannesta kilpailusta tuli Suomen mieshiihtäjille raju pettymys. Iivo Niskanen keskeytti kilpailun ja koko kiertueen, ja Markus Vuorela oli perinteisen hiihtotavan 10 kilometrin väliaikalähdössä parhaana suomalaisena 26:s yli minuutin päässä kärjestä.

Niskanen oli jäänyt pahasti kärkivauhdista ennen keskeyttämistään.

Niskanen palaa Suomeen

Suurella lähtönumerolla matkaan lähtenyt Niskanen kertoi keskeyttäneensä, kun hänellä ei ollut mahdollisuuksia kärkikamppailuun. Hän kärsi kilpailussa ainakin suksien huonosta pidosta.

–  Meni vihkoon aika lailla kaikki, mitä hiihtokilpailussa voi mennä. Ei ollut hauska enää jatkaa kilpailua, Niskanen selvitti keskeytyspäätöstään V Sportilla.

–  Keli muuttui, eikä suksissa ollut enää pitoa. Hiihto ei tuntunut muutenkaan hyvältä. Hyppäsin sivuun, kun väliajat alkoivat olla 30:n huitteilla.

Niskanen kertoi vireen tuntuneen normaalilta vielä verryttelyssä.

Olympiavoittaja palaa Tourilta Suomeen harjoittelemaan. Maailmancupissa Niskanen aikoo kilpailla seuraavaksi Les Roussesissa. Ranskan kisoissa on tarkoitus hiihtää 10 kilometriä vapaalla, perinteisen hiihtotavan sprintti ja 20 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtö.

Les Roussesissa olisi Planican MM-kisoihin valmistautuville suomalaisille mieluisat matkat, mutta kilpailuja uhkaa peruminen, jos sää ei ala alueella viiletä.

Pito hävisi, kun keli muuttui

Val Müstairin takaa-ajossa 20 parhaan joukkoon kirinyt Hyvärinen pettyi Oberstdorfin kympillä. Hänenkin suksistaan katosi luisto kilpailun aikana.

–  Ensimäinen kierros oli ok, muuten kilpailusta tuli huti. Käyn vielä keskustelun huoltomiehen kanssa, mutta suksikaan ei ollut kunnossa ja hiihto meni lipsutteluksi, Hyvärinen harmitteli.

Päävalmentaja Teemu Pasanen vahvisti pito-ongelmat.

–  Oli vaikea kisa meille. Ei onnistuttu yhtään, Pasanen tiivisti miesten kilpailun.

–  Keli muuttui kilpailun aikana todella paljon ja monille tuli pito-ongelmia.

Naisten 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailu alkaa kello 15.45 Suomen aikaa.

Tulokset

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • 1

    Maastohiihdon MM-kilpailujen ohjelma ja aikataulut

    by Maastohiihto.com
    03.03.2025
  • viikonlopun 50 km Remi Lindholm
    1

    Viikonlopun 50 km kisoihin lähtee kuusi suomalaishiihtäjää

    by Maastohiihto.com
    07.03.2025
  • viestijoukkueet
    1

    Viestijoukkueet julki huomiseen miesten kisaan – aikataulumuutos

    by Maastohiihto.com
    05.03.2025
  • Klæbo
    1

    Selibaatilla kultamitaleita ja dopingtestaajat herättivät Vuorisen

    by Maastohiihto.com
    04.03.2025
  • historiallinen viesti
    1

    Historiallinen viesti Trondheimissä – aikataulumuutos!

    by Maastohiihto.com
    06.03.2025

Lisää artikkeleita

  • Tero Seppälä ja Suvi Minkkinen ylsivät Super Sprintin finaaleihin Loop One-kisassa

    Viikonloppun käytiin uusi ampumahiihdon rullahiihtokisa Loop One Saksan Münchenissä, ja suomalaiset ampumahiihtäjät suorittivat tiensä aina finaaleihin asti.
    kirjoittaja Maastohiihto.com
    20.10.2025
  • Danish Skimarathon Team on tanskalaisen hiihdon lippulaiva

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    20.10.2025
  • Jesper West – Maalahden voimamies, joka löysi intohimonsa pitkiltä laduilta

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    19.10.2025
  • Kuka on Suomen tunnetuin hiihtäjä kautta aikojen?

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    19.10.2025
  • Bruse Sauerland Ski Team – Saksan johtava pitkän matkan hiihtojoukkue jatkaa nousuaan

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    19.10.2025