Huipulle murtautuneen Minkkisen viime kevään rohkea ratkaisu toi palkinnon

Suomalaisessa ampumahiihdossa on tulevaisuutta ajatellen poikkeuksellista pöhinää.

Suomalaisessa ampumahiihdossa on tulevaisuutta ajatellen poikkeuksellista pöhinää.

Jos suomalaisesta huippu-urheilusta siilataan ensi vuodenvaihteessa vuoden kansainvälistä läpimurtoa ja sen tekijää, ampumahiihtäjä Suvi Minkkinen on vahvoilla. Hän on talvilajien tämän kauden yllättäjä.

Minkkinen päätti maailmancup-kauden sunnuntaina yhteislähtökisan kymmenenteen sijaan Oslon Holmenkollenilla. Hän sijoittui cupin loppupisteissä seitsemänneksi.

Naisten 12,5 kilometriä voitti Saksan Franziska Preuss, joka vei myös cupin kokonaiskilpailun.

Yhteislähtökisan ensimmäisellä makuupaikalla kaksi ensimmäistä kutia ohi ampunut Minkkinen murtautui cup-kaudella maailman huipulle. Hän sijoittui pikamatkalla kahdesti kolmanneksi ja otti sen lisäksi MM-kisoissa sprintin pronssimitalin.

–  Kausi meni yli odotusten. Pystyin suorittamaan läpi kauden tasaisen kovalla tasolla, Minkkinen kertoi STT:lle Oslosta.

Rohkea ratkaisu

Tasaisuus leimasi hänen suorituksiaan. Minkkinen sijoittui kauden 20 cup-kilpailussaan 13 kertaa kymmenen parhaan joukkoon.

Maailmancupia vuosia kolunnut Minkkinen teki viime kauden jälkeen kolmekymppisenä rohkean ratkaisun. Hänelle ei myönnetty 10  000 euron urheilija-apurahaa, joten ulkomaan leiri ensimmäistä kertaa uralla piti maksaa omasta pussista.

–  Leireilin Keski-Euroopassa kolmisen kuukautta heinäkuun puolivälistä lokakuun puoliväliin. Kustannuksia tuli noin 15  000 euroa, Minkkinen muisteli.

–  Tein ratkaisun sillä perusteella, että oli pakko saada aikaan jotain muutoksia. Ajattelin, että kun kerran uransa lopettaa, voi sanoa, että on tullut kaikkea kokeiltua, hän perusteli.

Riskinotto kannatti

Riskinotto kannatti myös taloudellisesti. Yksistään Sveitsin Lenzerheiden pikakisan MM-pronssilla Minkkinen kutakuinkin kuittasi leiritykseen laittamansa latit, sillä himmeimmästä arvokisamitalista häntä hyvitettiin 15  000 eurolla.

Muilta henkilökohtaisilta MM-matkoilta hän tienasi yhteensä 23  000 euroa.

Maailmancupissa Kontiolahden ja Holmenkollenin sprinttien kolmossijoista laari täyttyi yhteensä 20  000 eurolla. Tasaisuutensa ansiosta Minkkinen sai vaivanpalkkaa myös muilla maailmancupin pistesijoillaan, sillä cupin palkintorahat nousivat täksi kaudeksi sijoilla 3–10 ja 17–29.

Hänelle tuli rahallista menestystä Tero Seppälän kanssa myös parisekaviestin maailmancupissa, jossa kaksikko otti voiton ja kolmannen sijan. Podium-sijoitukset tuottivat Minkkiselle ja Seppälälle yhteensä 21  000 euroa.

Poikkeuksellista pöhinää

Suomalaisessa ampumahiihdossa on Kaisa Mäkäräisen aikakauden jälkeen ollut kuluneena maailmancup-talvena poikkeuksellista pöhinää.

Naisissa Minkkistä säestivät parhaimmillaan Venla Lehtonen takaa-ajon seitsemännellä tilallaan ja Sonja Leinamo sprintin kahdeksannella sijallaan.

–  Toivottavasti maajoukkueurheilijat saavat tästä uskoa, että uskaltavat panostaa lajiin täysillä, Minkkinen sanoi.

Joutsan Pommia edustava Minkkinen päässee lumien sulettua seuransa rakkaaksi juhlakaluksi.

–  Eiköhän ne toukokuussa seuran päättäjäisissä jotain keksi, hän naurahti.

Tulokset

Lue myös: Seppälä 20:s ja Minkkinen kahdeksas Holmenkollenin takaa-ajossa

Lisää hiihtoaiheisia artikkeleita löydät osoitteesta Proxcskiing.com.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • Kainuun käräjäoikeus Ampumahiihdon Arttu Heikkinen
    1

    Kainuun käräjäoikeus antoi päätöksensä Arttu Heikkisen rikossyytteestä

    by Maastohiihto.com
    01.09.2025
  • Suomelle Klementtinen
    1

    Suomelle hopeaa nuorten MM-ampumahiihdosta

    by Maastohiihto.com
    03.03.2025
  • ampumahiihtotähti Felix Leitner
    1

    Ampumahiihtotähti järkyttää – lopettaa uransa välittömästi, vain 28-vuotiaana

    by Maastohiihto.com
    17.10.2025
  • 1

    Ampumahiihdon MM-kilpailujen ohjelma ja aikataulut

    by Maastohiihto.com
    23.01.2025
  • ampumahiihdon nopeimmat Suvi Minkkinen
    1

    Ampumahiihdon nopeimmat naiset ja miehet ampumapaikalla – Suvi Minkkinen on kärjen tuntumassa

    by Maastohiihto.com
    17.10.2025

Lisää artikkeleita

  • Kerttu Niskanen – periksiantamaton kestävyyskone ja taktinen taituri

    Maastohiihdon maailmancupissa Kerttu Niskanen hiihti tiukan taistelun jälkeen kokonaiskilpailun kolmanneksi. MM-mitalia ei tullut tänä talvena Trondheimistä, mutta hiihtäjä kykeni jälleen hiihtämään maailman huipulla. Nyt hiihtäjän tähtäin on tulevan kauden olympialaisissa. Mikä tekee tästä sinnikkäästä urheilijasta yhden kaikkien aikojen suurista suomalaisista naishiihtäjistä?
    kirjoittaja Teemu Virtanen
    21.10.2025
  • Team Kaffebryggeriet DRIV – kahvin voimalla kohti huippusijoja

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    21.10.2025
  • Tero Seppälä ja Suvi Minkkinen ylsivät Super Sprintin finaaleihin Loop One-kisassa

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    20.10.2025
  • Danish Skimarathon Team on tanskalaisen hiihdon lippulaiva

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    20.10.2025
  • Jesper West – Maalahden voimamies, joka löysi intohimonsa pitkiltä laduilta

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    19.10.2025