Björgen luottavainen kuntonsa suhteen Touria ajatellen
Marit Björgen ei usko, että viime aikojen pikkusairasteluilla on ollut vaikutusta hänen kuntoonsa. Niinpä norjalainen starttaa edelleen suurimpana ennakkosuosikkina tulevalle Tour de Skille.
Marit Björgen ei usko, että viime aikojen pikkusairasteluilla on ollut vaikutusta hänen kuntoonsa. Niinpä norjalainen starttaa edelleen suurimpana ennakkosuosikkina tulevalle Tour de Skille.
Runner’s World on valinnut Salomon Spikecross 3 CS vuoden 2011 maastojuoksukengäksi. Valintaan osallistui Runner’s World lehden 17 eri maan päätoimittajat. Valitsijat kehuivat Salomonin kenkää innovatiiviseksi, keveäksi, hyvin suojaavaksi, monelle alustalle sopivaksi sekä hyvästä pidosta alustaan.
Charlotte Kalla kilpaili viime viikonloppuna sairaana ja mitä ilmeisimmin tulehduksen alaisena. Nyt hän on sairastunut oikein kunnolla ja aloittanut antibioottikuurin. Samalla vuoden 2008 voittajan osallistuminen Tourille on vaarassa.
Tour de Ski:n kahden ensimmäisen osakilpailun tapahtumapaikkana toimiva Oberhof on läpäissyt FIS:n lumikontrollin ja on näin valmiina vastaanottamaan hiihtäjät 29.–30. joulukuuta.
Eilen julkistetussa Suomen joukkueessa Tour de Ski:lle löytyy yksi yllätysvalinta, Ounasvaaran Hiihtoseuran 23-vuotias Ari Luusua. Ja yllätys se oli myös miehelle itselleenkin.
Ruotsi lähtee 14 hiihtäjän voimin tavoittelemaan menestystä tämän talven Tour de Ski:ltä. Joukkueeseen kuuluu seitsemän mies- ja seitsemän naishiihtäjää.
Suomen Terttu Lappi oli kolmas Italian Livignossa hiihdetyssä kilpailussa.
Viime viikonloppuna päästiin jo useammallakin paikkakunnalla hiihtokilpailujen makuun. Isoimmat ja tärkeimmät kilpailut käytiin Vuokatissa Skandinavia-cupin merkeissä.
Maastohiihdon maailmancup jatkuu joulun jälkeen 29.12.2011 – 08.01.2012 Tour de Skillä, jossa luvassa on 11 päivässä 9 osakilpailua – kahdessa eri maassa, viidellä eri paikkakunnalla.
Myös Norjan Hiihtoliitto on valinnut joukkueensa Tour de Ski:lle. Ryhmään kuuluu kahdeksan mies- ja kahdeksan naishiihtäjää.
End of content
End of content