MM-sprinttirata vaatii kuntoa, vauhtia, tekniikkaa, laskutaitoa ja kaikkea tasapuolisesti

Suomalaiset naissprintterit kehuivat Planican MM-kisojen aattona vuolaasti ensimmäisen loppukilpailupäivän hiihtolatua.

Suomalaiset naissprintterit kehuivat Planican MM-kisojen aattona vuolaasti ensimmäisen loppukilpailupäivän hiihtolatua.

Sprinttirata on pitkä ja muutenkin vaativa, ja se kuormittaa hiihtäjiä poikkeuksellisen monipuolisesti.

–  Ensimmäinen kolmasosa reitistä on tosi helppo, ja siinä on iso hyöty peesistä. Sitä seuraa työjakso, joka on pisin, mitä tällä kaudella on perinteisen sprintissä nähty, maajoukkuevalmentaja Ville Oksanen vahvisti naisten arviot Planican hiihtostadionilla.

Ratkaisevia kohtia ovat nousuosuuden kaksi mutkaa, hevosenkenkä nousun päällä ja lopun laskuosuuden laajempi hevosenkenkä.

–  Nousuosuuden mutkissa porukka haluaa edetä lyhintä mahdollista reittiä. Hevosenkengässä mäen päällä porukka venyy pitkäksi jonoksi, vaikka siihen tultaisiin aika yhtä aikaa. Siinä ei ole tarkoitus olla viimeisenä, Oksanen tarkensi.

Rata koettelee hiihtäjiä kokonaisvaltaisesti.

–  Rata vaatii hyvää kuntoa, kovaa vauhtia, hyvää tekniikkaa ja taitavaa laskemista. Ihan kaikkea ja tasapuolisesti, Oksanen vahvisti.

Sprintin aika-ajot alkavat kello 13 Suomen aikaa ja erävaihe kello 15.30.

Naisten sprinttijoukkueessa kilpailevat Jasmi Joensuu, Anne Kyllönen, Jasmin Kähärä ja Johanna Matintalo. Miesten joukkueessa hiihtävät Ville Ahonen, Niilo Moilanen, Joni Mäki ja Lauri Vuorinen.

Joensuu on tykästynyt Planican sprinttirataan.

–  Rata on aika vaativa ja hauska. Siinä on oikeastaan kaikkea mahdollista eli siinä mielessä hieno, Joensuu kiitteli.

–  Tykkään kovasti.

Reitillä on käännöksiä, joissa voi tulla ruuhkaa, mutta Joensuu ei ota niistä turhia murheita.

–  Totta kai radassa on myös riskipaikkoja, kun kuusi naista laitetaan siihen, mutta se on sprinttihiihtoa. Riskit kuuluvat lajiin ja se on tämän lajin suola, Joensuu huomautti.

Eivätkä riskipaikat merkitse pelkästään uhkaa.

–  Riskit avaavat tietenkin myös mahdollisuuksia. Riskipaikoissa on mahdollista myös nousta monta sijaa, jos hiihtää järkevästi ja tekee hyviä valintoja, Joensuu jatkoi.

Joka tapauksessa edessä on kilpailut, joita urheilijat ovat odottaneet lähes vuoden.

–  Mitään erikoista ei voi enää tehdä, joten pitää lähteä nauttimaan kilpailusta, Joensuu totesi.

Kyllönenkin ihastui sprinttirataan

Myös hyvän matkaa toistakymmentä vuotta Suomen arvokisajoukkueissa urheillut Anne Kyllönen kehuu Planican MM-kisojen sprinttirataa yhtä innostuneesti kuin joukkueen nuorimmat edustajat. Anterselvan korkean paikan leiriltä kisoihin saapunut Kyllönen kiitteli myös Suomen joukkueen järjestelyitä.

–  Oma leiri onnistui loppuun asti hyvin. Kelit säilyivät mainioina, ja treenit menivät hyvin. Oli kiva leiri, Kyllönen kertoi maastohiihdon MM-sprintin aattona keskiviikkona.

–  Täällä kaikki on toiminut hyvin, ja oman kokin ruoka Tarvisiossa on ollut tosi herkullista.

Onnistuneen MM-valmistautumisen kruunasi se, että Kyllönen valittiin MM-edustajaksi kisojen kahteen ensimmäiseen lajiin eli perinteisen hiihtotavan sprinttiin ja yhdistelmäkilpailuun.

–  Tosi hienoa, että tulokset riittivät sekä sprinttiin että skiathloniin. Molemmat ovat mieluisia matkoja, ja olen valmistautunut niihin, Kyllönen totesi.

Paremman puolen käännös

Planicassa on ollut viime päivinä lämpimät säät, mutta keskiviikkona ladut olivat alkuviikkoa paremmassa kunnossa.

–  Kisabaanat olivat ensin aika mössönä, mutta nyt pääsimme jo hiihtämään aika hyvään keliin. Aluksi oloista sai vähän vaikeamman kuvan, Kyllönen kertoi.

–  Nyt ladut vaikuttivat aika kivoilta.

Sprinttirata on luonteeltaan erikoinen, mutta Kyllöselle mieluinen.

–  Reitti on kaksijakoinen. Alku on poikkeuksellisen helppo, mutta puolestavälistä maaliin on aikamoista työpätkää, Kyllönen kertoi.

–  Stadionilta lähdetään laskuihin. Sitten tulee pitkä työpätkä, joka päättyy mutkalaskuun.

Kyllönen arveli, että sprinttireitti sopii hänen vahvuuksiinsa, kun lopussa tullaan maalisuoralle ilman palauttavaa laskua.

–  Uskon, että rata suosii minua, jos vuorohiihto ja kroppa muutenkin toimivat.

Radan viimeinen lasku on reitin vaikein kohta erävaiheessa. Kilpailijat hakevat siinä asemia loppuratkaisuun.

–  Lasku on onneksi aika leveä, ja käännös tulee minulle paremmin sopivalle puolelle (vasempaan), Kyllönen ihasteli.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026