Niko Anttolan isä ja valmentaja Marko Anttola painottaa monipuolisen harjoittelun ja pitkäjänteisyyden merkitystä nuorten hiihtäjien kohdalla. Tänä viikonloppuna hän oli jakamassa valmennusfilosofiaansa maastohiihdon Valmentajakerhon järjestämässä valmentajaseminaarissa Vierumäellä.

Anttola kertoo, että nuorten maailmanmestari ja aikuisten MM-viestissä hopealle sijoittunut Niko Anttola on harrastanut hiihdon ohella monipuolisesti eri lajeja läpi nuoruusvuosien. Vaikka ohjelmoitu harjoittelu aloitettiin Nikon ollessa 14-vuotias, ei aktiivista arkiliikuntaa, kuten pyöräilyä ja pallopelejä tai golfharrastusta tarvinnut lopettaa.

– Niko oli todella liikunnallinen ja teki yhtä sun toista. Ylipäätään harjoittelussa näillä nuorilla kaikki vauhtijutut ovat varsin tervetulleita. Hidas junnaaminen ei ole hyvä.

Myös sykemittarin käytön tarpeellisuutta Anttola suosittelee alle 15-vuotiaiden kohdalla arvioimaan kriittisesti. Nikon kanssa ensimmäinen sykemittarikokeilu ei tuottanut toivottua tulosta.

– Aika nopeasti huomattiin, että eihän tästä tule mitään. Ei nuoret pysty harjoittelemaan PK:ta, VK:ta ja MK:ta, kun elimistö on niin kehittymätön, eikä siellä ole sellaisia selkeitä rajoja. On joko peruskestävyyttä tai maksimikestävyyttä ja niiden raja on hirveän häilyvä. Alle 15-vuotiaana en kannusta sykemittarin vahtaamiseen.

Nöyryys mukana tekemisessä

Anttolan mielestä keskeistä nuoren urheilijan kehittymisessä on kova panostus ja usko siihen, että oma työ tulee tuottamaan tulosta. On hyvä tehdä pitkän tähtäimen tavoitteita ja tiedostaa, kuinka paljon töitä ja aikaa tietylle tasolle pääseminen vaatii.

Maltti ja tietynlainen nöyryys on ollut mukana Anttoloiden tekemisessä menestyksestä huolimatta. Ajatus siitä, että Nikosta voisi tulla ammattihiihtäjä, on muotoutunut pikkuhiljaa.

– Se aika tylysti tiputtaa maan pinnalle, jos ajattelee, että tuossa kohdassa vain koppaan maailmanmestaruuden. Ei se ihan niin helposti mene ja siksi haluamme olla aika jalat maassa.

Anttola kertoo, että hän ei esimerkiksi alkutalvesta ajatellut Planican MM-kilpailuja lainkaan. Aikuisten arvokisoissa hiihtäminen ja mitalin ottaminen olivat kuitenkin hänen sanojensa mukaan myös isälle ”todella hieno bonus”.

– Syksyllä ei puhuttu Planicasta mitään. Joku kysyikin siitä minulta, niin vastasin vain, että älä nyt höpötä. Ei sitä ennakkoon suunniteltu todellakaan.

Harjoittelun ohjelmointi urheilijan ja valmentajan yhteistyötä

Vuosi vuodelta Nikon osuus harjoittelun suunnittelussa on lisääntynyt ja nykyään valmentajan rooli on suuntautunut enemmän kokonaisuuden tarkkailijaksi. Niko on ollut aina kiinnostunut omasta harjoittelustaan ja kyseenalaistanut paljon niin isänsä kuin muidenkin valmentajien näkemyksiä.

Anttolan mielestä on tärkeää, että urheilija on itsekin aktiivinen harjoittelun suunnittelussa, eikä ole pelkästään harjoitusohjelman toteuttaja.

– Se koskee etenkin aikuisurheilijoita, kyllä Nikokin alle 16-vuotiaana kuunteli minua paljon enemmän.

– Nuoren osallistuminen on tärkeää oppimisen ja itsensä tuntemisen kannalta. Jos jostain asiasta tulee tunne, ettei se toimi itselle, se pitää pystyä tuomaan esille. Kyllä se varmaan tulee urheilijasta itsestään, kuinka kiinnostunut on siitä mitä tekee vai odottaako vain, että kunto nousee ohjelmaa toteuttamalla.

Omasta kilpahiihtotaustasta ja suksihuoltajan roolista on ollut Anttolalle hyötyä myös valmennuspuuhissa. Hän on käynyt Hiihtoliiton korkeimman tason valmentajatutkinnon, mutta pyrkii edelleen jatkuvasti oppimaan uutta ja kehittymään valmentajana.

– Luen mielelläni juttuja kestävyysharjoittelusta, josta olen todella kiinnostunut. On mielenkiintoista pohtia miten mikäkin vaikuttaa harjoitteluun. On todella tärkeää pyrkiä kehittymään valmentajana, enkä ole todellakaan kaiken oppinut tässä touhussa.