Kerttu Niskanen sai tällin jalkaansa ennen ensimmäistä MM-starttiaan – hiihto näytti varovaiselta ja mitalit karkasivat ulottuvilta vapaan osuudella

Mitalit karkasivat Kerttu Niskasen ulottuvilta Planican MM-kisojen yhdistelmäkilpailun toisella puolikkaalla.

Mitalit karkasivat Kerttu Niskasen ulottuvilta Planican MM-kisojen yhdistelmäkilpailun toisella puolikkaalla.

Ruotsin kaksikko Ebba Andersson ja Frida Karlsson karkasivat muilta vapaan hiihtotavan osuuden alussa, ja Norjan Astrid Öyre Slind ratkaisi pronssikamppailun edukseen ensimmäisen pitkän nousuosuuden päällä.

Kilpailun kärkikaksikko oli odotettu.

–  Tiesin, että ruotsalaiset ovat tänään ne kaksi kovinta, Niskanen sanoi.

Niskasen piti olla vahvoilla perinteisen osuudella, mutta hän sai jalkaansa tällin ennen kilpailua ja joutui säästelemään voimiaan ennen vapaan osuutta.

–  Kaaduin tosi pahasti ennen kilpailua, Niskanen kertoi.

–  Jalka oli kipeä kilpailussa ja on kipeä edelleen, mutten ole vielä ehtinyt lääkärin luokse.

Niskanen loukkasi oikeaa jalkaansa, muttei veikkaillut vamman laatua eikä vakavuutta.

–  En sano juuta, en jaata. En tiedä vielä itsekään, mikä on tilanne. Seuraillaan nyt, miksi se tästä menee.

Niskasen arvioi, että onnettomuus tapahtui noin 40 minuuttia ennen kilpailun alkua.

–  Laskettelin suksitestin jälkeen alaspäin, kun suksi haukkasi pehmeään lumeen ja oikea jalka pyörähti siinä, Niskanen kertoi.

Harkittu vauhdinjako

Niskanen hiihti perinteisen osuuden odotettua varovaisemmin. Hän veti joukkoa, muttei pyrkinyt eroon kärkiryhmästä ennen kuin Karlsson ja Andersson tarttuivat vetovastuuseen.

–  Alku hiihdettiin aika hiljaa, mutta tiesin, että ruotsalaiset alkavat kiristää vauhtia toiselle kierrokselle ja niin he tekivät. Ajattelin, että vastaan siihen, mutten halunnut hiihtää itseltäni jalkoja alta, Niskanen kertasi kilpailun vaiheita.

Niskanen jäi väliin kärjestä, mutta kiristi suksienvaihdossa 7,5 kilometrin kohdalla taas kärjen tuntumaan.

–  Yritin pitää hiihtoa kontrollissa ja annoin pertsalla muutaman metrin periksi. Varoin ajamasta rajan yli, että jaksaisin lähteä vapaalla taistelemaan.

Vetovastuu vapaalla

Niskanen otti vapaan hiihtotavan osuudella vetovastuun takaa-ajoryhmässä, kun hän yritti pysyä ruotsalaiskaksikon tuntumassa. Slind ja Saksan Katharina Hennig hyödynsivät tilanteessa peesin.

–  Vedin pitkän nousun päälle. Slind tuli perässä ja meni edelle nousun jälkeen. Hennig tuli siihen väliin ja jäin hänen peesiinsä, Niskanen kertasi tilannetta, jossa Slind ratkaisi pronssikamppailun.

Niskanen tunnusti, ettei hän ollut tilanteessa riittävän valppaana.

–  Hennig jäi Slindistä ja norjalainen pääsi pikkusen matkaa irti. Harmitti, kun en iskenyt hänen peesiinsä ja roikkunut siinä. Meillä oli kuitenkin aika sama vauhti sen jälkeen, Niskanen jatkoi.

Ruotsalaisten ylivoimaa

Lopputulos oli vapaan ja perinteisen hiihtotavan yhdistelmäkilpailussa Niskasen uran kolmanneksi paras. Hän sijoittui lajissa neljänneksi Pekingin 2022 olympialaisissa ja Falunin 2015 MM-kisoissa.

–  Ihan ok. Mutta harmittaa, kun en pystynyt pronssiin, vaikka se oli niin lähellä, Niskanen sulatteli sijoitustaan.

–  Oli kova kisa. Kaikkeni annoin, mutta enempään se ei riittänyt.

Kolme edellistä maailmancupin distanssikilpailua voittanut Andersson oli kilpailussa ylivoimainen. Hän otti mestaruuden 22 sekunnin erolla Karlssoniin, vaikka kaatui kertaalleen loppumatkasta.

Samalla Andersson vahvisti suosikin asemaansa 10 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailuun.

Kolmanneksi sijoittunut Slind jäi 48 sekuntia voittajasta. Hennig nousi Niskasen peesistä neljänneksi kilpailun viime kilometreillä.

Niskanen jäi 56,3 sekuntia Anderssonista ja 8,3 sekuntia kolmannesta sijasta.

Suksihuoltoa Niskanen kiitteli hyvästä työstä.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026