Pohjoismaiset hiihtolajit ovat olleet osa Petter Kukkosen elämää 1980-luvulta, mutta 44-vuotias Hiihtoliiton tuore huippu-urheilujohtaja tietää, ettei menneitä aikoja kannata haikailla liikaa. Etenkin mäkihypyssä ja yhdistetyssä on katsottu liian paljon taakse, kun näkymä edessä on ollut epäselvä.

Petter Kukkonen tietää, että menneitä aikoja ei saa enää takaisin. Hän toteaa, että nyt on aika katsoa eteenpäin.

–  1980-luvulle ei päästä enää takaisin, vaikka se olisikin hienoa. Tässä ajassa pitää tehdä oikeat peliliikkeet, jos meinataan selviytyä, Kukkonen kertoo STT:lle.

Maastohiihdossa Suomi on porskuttanut menestyksekkäästi, mutta mäkihyppyä ja yhdistettyä uhkaa putoaminen vielä nykyistä alemmas.

Kukkonen tuntee lajeista parhaiten yhdistetyn, jossa hän ylsi urheilijana vuosituhannen taitteessa maailmancupiin ja toimi vuosina 2012–2022 Suomen miesten maajoukkueen päävalmentajana. Huippuhetki oli Ilkka Herolan MM-hopea ja Herolan sekä Eero Hirvosen yksittäiset menestykset maailmancupissa.

Mäkihypyssä ilonaiheet ovat olleet vielä harvemmassa, mutta lajien ongelmat sekä niiden ratkaiseminen kytkeytyvät monilta osin yhteen. Ikäluokat pienenevät, maakunnat tyhjenevät, Suomi kaupungistuu ja joukkuelajit jylläävät.

Kukkosella riittää johdettavaksi peliliikkeitä, kun Hiihtoliitto tukee seuroja pelastusoperaatiossa.

–  Ideologia on ollut pikkuisen kadoksissa, mitä suomalaisessa mäkihypyssä ja yhdistetyssä tehdään matkalla seurapolulta maajoukkueeseen. Näilläkin harrastajamäärillä voi kilvoitella kohtuu hyvin, mutta laatutekijöitä tullaan tarkastamaan ja ihmisiä kouluttamaan.

Lue myös: Hakola ja Kähärä Rukan Suomen Cupin yhteislähtökisojen voittoihin

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen

Petter Kukkonen tuntee muutoksen tuulet. Kuva: Teemu Virtanen

Kenttä on tuttu

Kukkonen tuntee muutoksen. Hän on lähtöisin Pohjois-Karjalasta takavuosikymmenten vahvalta hiihtolajipaikkakunnalta Lieksasta. Asuinkaupunki Jyväskylä sykkii Keski-Suomen maakuntakeskuksena, mutta hyppyrimäet rapistuvat.

–  Suomessa on aika hyvä pienten mäkien verkosto, eikä niiden ylläpito maksa hirveästi. Niitä voidaan ylläpitää talkootöinä ja rahoittaa kuntien käyttötaloudesta.

Kukkonen aikoo tiivistää Hiihtoliiton ja seurojen yhteistyötä.

–  Kun seurat perustavat mäkikouluja, kehotamme pyytämään apua. Olemme jelppaamassa myös olosuhdevaikutustyössä. Emme ole olleet tarpeeksi aktiivisia kuntien suuntaan ja perustelleet tarvetta, mitä tarvitaan lyhyellä ja mitä pidemmällä aikajänteellä. Hiihtoliitto voi auttaa tässä todella paljon.

Kunnilla ja valtiolla riittää rahareikiä ennen urheilupaikkoja, joiden listalla hyppyrimäet eivät ole korkealla.

Lajiväki on vaikeassa välikädessä.

–  Emme voi perustella mäkien remontointia harrastajamäärillä emmekä enää menestykselläkään.

Ja jos ei ole olosuhteita, on menestystä turha odottaa. Ilmastonmuutoskaan ei ole hiihtolajeille suotuisa.

Tehtävää riittää.

–  Kun mennään isompiin keskuksiin, siellä on isoin haastekohta. Kuopiossa ja Vuokatissa puretaan ysikympin mäet ensi vuonna. Rovaniemellä ja Jyväskylässä isoimmilla mäillä on elinaikaa muutama vuosi, jos ei tehdä merkittäviä remontteja. Rukalla on vähän ongelmia alastulon kanssa, Kukkonen kertoo.

–  Korjausvelka on todella merkittävä. Onneksi meillä on ollut kasassa työryhmä, joka on pyrkinyt kahden vuoden ajan ratkaisemaan kyseisiä haasteita.

Keskittäminen korostuu

Maajoukkueurheilijat keskittyvät muutamille paikkakunnille. Esimerkiksi Hirvonen muutti Jyväskylästä Lahteen, jossa olosuhteet ovat kunnossa.

–  Lahtea tullaan vielä kehittämään kohti MM-kisoja 2029. Kaikkien viiden tai kuuden keskuksen pelastaminen tässä maailman ajassa ei välttämättä ole mahdollista, Kukkonen arvioi.

Nuoret lähtevät olosuhteiden ja valmennuksen perässä kotipaikkakunniltaan yhä aiemmin.

–  Missä vaiheessa uraa ja mille paikkakunnille aletaan ohjata? Tämä on kriittinen kysymys. Mitä isoja mäkiä meillä on jäljellä kymmenen vuoden päästä?

Suomi on jäljessä Keski-Euroopan maita ja Norjaa monessa asiassa, myös valmennuksessa, joka oli vuosikymmeniä yksi vahvuuksista.

–  Keski-Euroopan maat ja Norja kehittivät jokaista porrasta ja ajoivat ohi Suomesta 15 vuotta sitten. Humahdus vain kävi.

–  Olimme liikaa kiinni vanhassa. Kuvittelimme, että kultamunia tulee itsestään. Järjestelmää ei osattu päivittää.

Tyhjiön pelko

Kukkonen mainitsee usein ”koko kentän läpi leikkaavan ideologian”, joka suomalaisesta mäki- ja yhdistetyn urheilusta puuttuu.

–  Mitä tehdään seuroissa, mitä lukiovaiheessa, mitä maajoukkueessa? Miten otetaan tutkimus ja varustekehitys mukaan? Tätä pitää kirkastaa ja saada ihmiset ajatuksen taakse vielä voimakkaammin kuin mitä on ollut.

Harrastajamäärien suhteen tilanne ei ole toivoton.

–  Kun katsotaan lajin historiaa 10–15:n viime vuoden ajalta, eivät määrät ole pudonneet dramaattisesti. Koronavuosien jälkeen oli selvää nousua. Silti meidän pitäisi pystyä tuplaamaan mäkihypyn ja yhdistetyn harrastajamäärät, jotta olisimme oikeassa kilpailutilanteessa kilpailijamaihin verrattuna.

Vaikka maajoukkueen kirkkaimman kärjen takana on mukavaa kuhinaa ja harrastajia vielä riittää, Kukkonen tietää uhkakuvan.

–  Olen sopivalla tavalla huolissani jatkumosta. Jos Herola ja Hirvonen pistävät pillit pussiin kauden jälkeen, on tyhjiö miesten osalta todennäköinen. Naisten puolella tilanne näyttää paljon valoisammalta.

Hiihtoon liittyviä artikkeleja voit lukea myös ProXCskiing.com-sivustolta.

Teksti: Petteri Ikonen (STT)/Teemu Virtanen